Minun harrastukseni on vanhuspalvelu, olen puuhastellut sen parissa jo vuosia enenevässä määrin. Koska palveluja ja hoitopaikkoja vanhuksille ei ole, on jonkun hoidettava heille palvelut kotiin kun yhteiskunnan rajalliset resurssit eivät riitä veronmaksajiensa lakisääteisiin palveluihin.

Tänään viimeksi kävin alzheimeria sairastavan vanhuksen luona. Vanhuksella olivat lääkkeet loppu, joten lupasin kipaista apteekissa. Apteekin tiskillä selvisi, että lääkkeitä ei vielä saa, niitä pitäisi vielä olla ja seuraavan kerran niitä voi noutaa vasta ensiviikon tiistaina. Palasin muistisairaan luo ja aloin etsiä lääkkeitä, mutta niitä ei löytynyt edes roskapussista - vanhus kun on jossain vaiheessa maininnut, että turhia nämä lääkkeet, voisi lopettaa niiden käytön - kuvittelin hänen heittäneen ne pois, niin kuin vuosien varrella on monelle muulle asialle käynyt. No, teen apteekkireissuun viikon päästä, löytyvät lääkkeet tai ei. Mitä huomenna tapahtuu, en tiedä.

Vanhus ei tiedä mikä viikonpäivä on, joten nyt kun hän viimein vuosien jälkeen on päässyt yhdeksi päiväksi viikossa kuudeksi tunniksi kaupungin järjestämään ulkoisen palveluntuottajan tuottamaan päivähoitoon a 20 euroa, käyn niinä aamuina muistuttamassa häntä ja vien hänet hoitopaikkaan. Yleensä hän ei suostu lähtemään, mutta pienen suostuttelun jälkeen lähtee. Viime viikolla hän ei lähtenyt, enkä minä jaksanut pakolla yrittää, joten lähdin pois ja hän jäi kotiin. Hoitopaikasta soitettiin minulle ja kerroin että hän ei tänään tule. Myöhemmin iltapäivällä hoitopaikasta soitettiin taas, vanhus olikin tullut hoitoon kun hoitopaikasta oli hänelle soitettu. Keskustelimme hoitajan kanssa ja yritimme analysoida syitä, mutta olimme tyytyväisiä vanhuksen oma-aloitteisuudesta ja ennenkaikkea siitä, että hän oli osannut itsenäisesti mennä paikkaan, johon hän vielä edellisellä viikolla ei osannut mennä, vaan olisi kääntynyt väärästä risteyksestä väärään suuntaan.

Sen lisäksi, että vanhus ei tiedä mikä päivä on, hän ei tiedä juuri mitään muutakaan. Hänen naapurissaan asuu tuttava, jonka kanssa soittelemme silloin tällöin kun jotain outoa ja ihmeellistä on tapahtunut. Naapuri kertoo, että joku oli nähnyt kun vanhus lähti kauppaan kello 7 sunnuntai-aamuna, mutta palasi koska kauppa oli kiinni. Myöhemmin joku muu näki kun hän meni uudelleen kun kauppa oli auennut.

Kävin lääkärissä hänen kanssaan. Uusimme reseptit ja lääkäri tutki vanhuksen jalat, koska hän oli valittanut jalkojaan. Yhdessä lääkärin kanssa tulimme siihen tulokseen, että syy on ehkä kengissä, koska mitään elimellistä syytä ei pitäisi olla. Ajattelin, että ostamme hänelle uudet kengät. Vanhus ei suostu ostamaan uusia kävelykenkiä saati lenkkareita, on muutenkin tyylitietoinen ja nirso, joten kenkiä ei ole ostettu.

Välillä etsimme tavaroita. Joskus on kadonnut rahaa tai koko kukkaro. Rahaa on myös kadonnut, tilalle on tullut outoa rihkamaa ja jostain vanhukselle on ilmestynyt outoja ulkomaalaisia kolikoita, joilla ei näkemykseni mukaan ole mitään arvoa. Kun olen kysynyt, mistä esine tai kolikot ovat tulleet, ei vanhus osaa kertoa. Naapurit eivät tiedä, muuta kuin että kerran pihassa oli joku outo henkilö, ehkä kaupustelija, mutta hän sanoi selvällä suomenkielellä "Terve".

Alkukesästä vanhus kyseli, joko vuokot kukkivat? Hän oli ajatellut lähteä poimimaan kukkia. Välttelin vastaamasta suoraan, mutta kerran hänellä oli valkovuokkoja maljakossa. Kun sitten kysyin, mistä hän oli ne poiminut, hän viittasi kädellään johonkin ja sanoi "tuolta vaan" - en koskaan saanut selville mistä.

Joskus vanhus on puhunut, että hän voisi kävellä mökille, sinne kun ei ole kuulemma pitkä matka, se on ihan tuossa mäen takana. En tiedä, onko hän joskus jo lähtenyt, sillä kerran hän soitti ilmoittaakseen, että olen nyt löytynyt ja olen kotona, jos olet ihmetellyt missä olen. Mutta tästä on jo aikaa, sillä vanhus ei enää soita, hän ei osaa soittaa.

Keväällä menin vanhuksen luon yhtenä sunnuntaina. Hän ei ollut kotona, ei vastannut puhelimeen, joten oletin että hän on ehkä mennyt naapuriin kylään. Palasin seuraavana päivänä. Vanhuksella oli pöydällään terveyskeskusen päivystyksen lasku. Hän kertoi että oli ollut kipeä ja mennyt päivystykseen, mutta ei se nainen siellä mitään tiennyt, antoi vaan tällaisen laskun. Yritin kysellä missä hän oli käynyt, millä mennyt ja miten tullut takaisin ja onko reseptiä jne. Ei se nainen siellä kuulemma mitään tiennyt ja hän oli kävellyt takaisin. Otin laskun ja menin terveyskeskukseen selvittämään asiaa. Vanhus oli mennyt taksilla noin viiden kilometrin päähän päivystykseen, ilmoittaunut ja saanut laskun. Lääkäri oli huutanut kaksi kertaa sisään, mutta vanhus ei ollut paikalla. Asia ei koskaan täysin selvinnyt, mutta todennäköistä on että vanhus käveli kotiin. Kengät ja housujen lahkeet olivat saviset eli ehkä hän oli oikaissut jostain ojien yli tai rämpinyt pellon poikki. Myöhemmin selvisi, että naapuri oli nähnyt hänen nousevan taksiin, joten taksilla hän oli mennyt.

Vanhuspalvelu harrastuksena on monipuolista ja haastavaa, uskallan sanoa että se on extremeä, sillä koskaan et voi tietää millaisia haasteita tulevaisuudessa kohtaat. Aina tulee uusia ja yllättäviä asioita, saat käyttää aikaisempia kokemuksiasi ja joudut koko ajan miettimään uusia epäloogisia ratkaisuja eteen tulevien pulmien ratkaisuun. Tätä harrastusta ei tueta yhteiskunnan taholta, se on puhtaasti talkootyötä yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa, joten sinulle rakas veronmaksaja tämä ei maksa mitään. Panoksena tässä harrastuksessa ovat ajallisten ja taloudellisten resurssien lisäksi myös henkinen kestävyys ja sen kautta fyysinen paine. Fantastinen harrastus siis!