Lucia

Perjantai 12.12.2014 klo 22.01


Kiitos tästä! 

Keskustan koulu tekee Lucia-konsertin Salossa

Salon Seudun Sanomat 11.12.2014 08:30:31

Salon Keskustan koulun musiikkiluokkien perinteinen Lucia-konsertti pidetään perjantaina Uskelan kirkossa. Konsertteja on kaksi: aamupäivän konsertti on oppilaille ja illan tilaisuus kaikille avoin.

Konsertissa on mukana satakunta oppilasta, joista kahdeksankymmentä on musiikkiluokilta ja loput parikymmentä musiikkikylpyoppilaita ensimmäiseltä luokalta.

Lucia-konsertti on vanha perinne, jota musiikkiluokat ovat toteuttaneet vuosikymmeniä. Alunperin se oli viidesluokkalaisten toteuttama tilaisuus, mutta viime vuosina konsertin ovat tehneet kaikki musiikkiluokat yhdessä. Tänä vuonna Luciana on Maisa Liimatta.

Musiikinopettaja Terhi Vesterinen kertoo tulevan Lucia-konsertin tarjoava sekä perinnettä että myös jonkin verran uutta. Tuttujen, lähes joka kerta esitettyjen laulujen oheen on jälleen löydetty myös muutama uusi ajankohtaan sopiva laulu.

Myös konsertin dramatisointi Marjatta Kureniemen Vanha joululaulu -sadun pohjalta on uutta.

Kävin kuuntelemassa. Kirkko oli täynnä. Laulut menivät hienosti, mutta puhepuoli jäi osittain kuulematta. Voi olla syytä siinäkin, että minulla on toisessa korvassa kuulolaite, joka ei ihan terävintä laatua enää ole (uuden hankinta on tilauksessa).  

On se vaan kuitenkin kiitoksen paikka, ja ison, kun tuollaisen tilaisuuden järjestivät. Ei tuollaista noin vaan toteuteta. Kaunisäänisiä lapsia. Kiitos viel kerran!

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini