ihanks tosi?

Keskiviikko 21.1.2015 klo 23.35


http://www.sss.fi/uutiset/725199.html

Salolaiset ovat entistä tyytyväisempiä kuntapalveluihinsa

Salon Seudun Sanomat 21.1.2015 06:00:55

Salolaiset näkevät kotikuntansa tilanteen selvästi aiempaa positiivisempana.

Uuden asukastyytyväisyystutkimuksen mukaan Salo paransi Kuopion jälkeen eniten sijoitustaan Suomen kahdenkymmenen suurimman kaupungin joukossa.

– Viiden indeksiyksikön muutos on tilastollisesti todella merkittävä, se on huippuparannus. Tulos kertoo selvästi muutoksesta asukkaiden mielikuvassa kotikuntansa palveluista, Mats Nybondas kertoo tutkimuksen nyt kolmatta kertaa toteuttaneesta EPSI Finland -tutkimusyrityksestä.

Salo nousi pois Kuntarating-listan edellisvuoden kaupunkisarjan jumbosijalta. Kaikkien 73 mukana olleen kunnan joukossa Salo sijoittui nyt sijaluvulle 62. Salon sijoitus edellisen vuoden listalla oli kolmanneksi viimeinen eli sija 73.

– Nyt ei ole ollut lomautusuutisia, salolaiset ovat alkaneet toipua Nokia-romahduksesta ja on ollut useita uutisia uusien firmojen sijoittautumisista Saloon, Salon kaupungin viestintäpäällikkö Teija Järvelä sanoo.

Valtakunnallisen vertailun kärjessä on Pirkkala, tyytymättömimpiä palveluihin oltiin Hangossa.

Maakuntatasolla Varsinais-Suomessa oltiin valtakunnan neljänneksi tyytyväisimpiä kunnallisiin palveluihin. Kärjessä oli Pohjois-Savo, hännänhuippuna toistamiseen Kymenlaakso.

.. hännänhuippuna toistamiseen Kymenlaakso.

 

http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2015/01/21/

Asukkaat ovat tyytymättömiä Kouvolan kuntapalveluihin

21.1.2015 7:38

Kouvolalaiset antavat kaupungin kunnallisten palveluiden tasosta huonon arvosanan. Asukastyytyväisyys arvioidaan huonoksi, mutta välttävä taso ei ole kaukana.

Kaupunki jää 20. suurimman kaupungin listalla viimeiseksi asukastyytyväisyydessä. Koko Kuntarating 2014 -tutkimuksessa Kouvola jättää taakseen vain viisi kaupunkia ollen 68. sijalla.

Puhelinhaastatteluihin perustuvan EPSI Finlandin tutkimuksen mukaan Kouvolan asukkaiden tyytyväisyys on loivassa kasvussa. Nyt kolmannen kerran julkaistu tutkimus antoi Kouvolalle viime vuonna indeksiluvun 59,1 asteikolla 1—100.

Toissavuonna asukastyytyväisyys Kouvolassa oli 58,6. Ensimmäisessä eli vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa tulos oli 57,5.

Asukastyytyväisyys arvioidaan huonoksi, jos luku jää alle 60:n. Välttävän ja tyydyttävän raja-arvot ovat 60—75, hyvän ja erittäin hyvän siitä ylöspäin.

Maakunnallisessa vertailussa koko Kymenlaakson asukkaat ovat tyytymättömimpiä. Maakunnassa asuvien tyytyväisyys on kuitenkin lisääntynyt vuodesta 2013. Kymenlaaksolaisten asukastyytyväisyys nousi viime vuonna 2,5 yksiköllä lukemaan 62,5.

Tyytyväisimmät asukkaat asuvat tämän tutkimuksen mukaan Pohjois-Savossa ja Pirkanmaalla. Pohjois-Savossa asuvien asukastyytyväisyyttä kuvaava luku oli 69,5 ja Pirkanmaan ollessa kakkosena luvulla 69,1.

Koko maan eli 18 maakunnan asukastyytyväisyyttä kuvaava keskiarvo oli viime vuonna 67,4. Suurimman nousun toissavuodesta tekivät Pohjois-Savo ja Etelä-Karjala, joiden muutos oli 3,7 yksikköä vuoteen 2013 verrattuna.

Kaupunkien kärjessä omalla kymmenluvullaan on Pirkkala 83,2 lukemalla. Siilinjärvi, Lieto, Naantali ja Kaarina ovat seuraavina. Ne jättävät jälkeensä kymmenen kärkeen mahtuvat suuret kaupungit eli 7. sijoittuvan Tampereen ja 9. sijoittuvan Helsingin.

Ensimmäinen kymenlaaksolainen kaupunki, Hamina, löytyy 38. sijalta. Kotka on hieman Kouvola edellä 65. sijalla. Etelä-Karjalan kaupungeista Lappeenranta on 53:s ja Imatra 57:s.

Mites tuo em. uutisinfo menee yks yhteen sen kanssa, että Kouvolassa hommat hoidetaan hyvin? Niin olen ymmärtänyt, kun jotkut luottamushenkilöistämme muistelevat viime vuotista opintomatkaansa Kouvolaan ja takaisin.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini