mielenkiintost luettavaaSunnuntai 3.5.2015 klo 0.11
Mielenkiintoista luettavaa. Mitä ja missä? No tämän päivän, tämän sunnuntain Salon Seudun Sanomissa. Kävin äsken digilehden läpi. Lehdestä löytyy tätä mieltä -palstalta sosionomiopiskelija Susanna Salinin ihmettely Kajalakodin asumispalvelujen lakkauttamisesta. Että mitkä ovat perustelut asukkaiden näkökulmasta! Kuka tai ketkä huolehtivat siitä, että asukkaat ovat mukana asumispalvelujen suunnittelussa ja päätöksenteossa? Opiskelija Salin kysyy ja ihmettelee mm. sitä, että jos asumispalvelujen lopettamisen perusteena on talon fyysinen kunto, niin miksi sinne alun alkaenkaan ihmisiä siirrettiin. Ja jos perusteena on talous, niin mitä järkeä oli muutaman vuoden sijoittamisella. Hyviä kysymyksiä. Myös inhimillisyyttä Salin peräänkuuluttaa. Eipä taida vastauksia, kunnollisia sellaisia herua keltään. Eikä ainakaan apulaiskaupunginjohtajalta. Ei niitä herunut silloinkaan, kun laitosta alettiin vanhusten paikkana alas ajaa. Se mitä tehty on, kertoo ensinnäkin siitä, että ei Salon alueen vanhusten hoitopaikkoja kuntaliitoksen aloitusvaiheessa mitenkään kartoitettu (puhumattakaan siitä, että sellaista olisi kuntaliitoksen suunnitteluvaiheessa tehty). Tiedän sen, koska olin tuolloin vielä töissä Kajalakodissa ja minulla kuin myös muilla silloisilla laitosjohtajilla oli ja olisi ollut täydet mahdollisuudet kertoa, selvittää laitosten tilanteet, ts. milloin ja millaiset laajennukset, remontit, kunnossapidot ym. taloissa oli vuosien varrella tehty ja mitä oli missäkin paikassa vielä suunnitelmissa tehdä. Niitä ei todellakaan tuolloin selvitetty, mutta vanhustenhoidon laatupalkinnosta, siitä vanhuspalveluiden päällikkö kyllä haaveili heti, että sellaista haetaan ja sellainen saadaan. Siitä haaveillaan edelleenkin. Kajalakoti toimi ennen kuntaliitosta kolmen kunnan vanhainkotikuntayhtymänä ja toimi siten 70 vuotta, mutta kun kuntaliitosSalo aloitti, niin alta aikayksikön talo olikin vanhainkotitoimintaan sopimaton. Jos se oli liitostilanteessa sopimaton, niin miksi esim. vanhimman osan yläkertaan piti joka ikiseen huoneeseen vetää piuhat, jotta tietokoneet toimivat. Miksi ei silloin katsastettu, että voivoi, tämähän on vanhusten käyttöön täysin käyttökelvoton osasto. Kajalakodin tilannetta seuranneet (omaiset nyt ainakin) muistavat hyvin miten vanhimman osan yläkerta oli ykskaks niin paloturvaton, että hyvä, kun ei sinne jatkuvaa palovartiointia järjestetty siihen saakka kunnes asukkaat saivat alakerran tiloista korvaavan paikan. Talon kuntoa vanhuspalveluiden sivustoilla, suunnitelmissa ja kertomuksissa kuvattiin sellaiseksi, että ulkopuoliselta, joka talossa ei koskaan ollut käynyt, varmaan nousi iho kananlihalle. Kun talo oli saatu paloturvattomaksi ja päättäjien päähän iskostettu, että ei siitä vanhusten käyttöön nyt ainakaan enää ole, niin hups, ykskaks se esiteltiin sopivaksi mielenterveyskuntoutujien käyttöön. Pientä pintaremonttia vain tarvittiin ja oikein oli talousarvioselityksiin kirjattuna, jotta siellähän uuden osan huoneet ovat siistit ja hyväkuntoiset. Mistä ne uuden osan huoneet sinne ilmestyivät, kun vähää aikaisemmin oli aanelosiin präntätty, että talossa ei ollut vuosien varrella tehty yhtään mitään erityistä, että vanha rötäskä se vaan on. Ja sitten nämä esille nostetut ilmasto- sisäilmaongelmat. Eikö sellaisetkin olisi pitänyt selvittää heti 2008 -2009. Meikäläinen oli talossa töissä yli 40 vuotta. Siinä osassa taloa, joka nyt on kelvottomaksi todettu tein töitä 36 vuotta. 10, 20, 30 vuotta talossa töitä tehneitä työkavereita oli paljon. Missä ovat ne sairauspoissaolotodistukset, joissa poissaolon syy on ollut, että siellä vähintään astman saa. Ei niitä ollut eikä niitä ole. Jos toimintakertomukset ovat tallessa, niin niistä voi tämän asian tarkistaa. Jos siellä on ongelmaa nyt, niin on se vaan kumma, kun sitä näyttää olevan siellä sun täällä, muissakin Salon paikoissa. Kun mielenterveyskuntoutujat siirtyivät Kajalaan, niin ainakin minä sain sellaisen kuvan, että kyllä heidät sinne on omaistensa kanssa tutustutettu ja että he tykkäävät paikasta ja että heti vaan kun mahdollista lisäpaikkoja otetaan vuonna 1972 rakennetusta osasta. Osaston vanhainkotiasukkaat vaan piti saada ensin ovesta ulos. Ja niin heitä sitten siirrettiin. Kuka mihinkin ja millä kuulemisella. Ei se tainnut ihan viimeisen päälle fiksua toimintaa olla! Kajalakodin alasajo on ollut sitä luokkaa, että kyllä siinä saattais yhdelle poliisille töitä vähäksi aikaa riittää tai oikeusasiamiehelle.Voisivat ihmetellä miksvarten kaikki annetut seliselit, osa niistä soten kokouksissakin läpi käytetyt, ovat sellaiset, että ne eivät kaikilta osin yks yhteen toinen toistensa kanssa mene. Yhdelle on vastattu sitä ja toiselle tätä. Niin sitä nyt tulee tapahtumaanmielenterveyskuntoutujienkin kohdalla! Että se siitä inhimillisyydestä. |
|
|
3.5.2015 21.50
yks veronmaksaja
Tässä nyt taas näkee kaupungin poukkoilevan päätöksenteon, yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista. Ei järjen häiventäkään ja rahaa kuluu kaikkiin muutoksiin, eikä kaivattua säästöä synny. |
Marjatta Halkilahti

Ja mitä ovat kertoneet, niin eivät tainneet mielenterveyskuntoutujat siellä suuremmin viihtyäkään. Kylällä kuljeskelivat ja harhailivat ihmisten pihoillakin. Maaseutulaiset vanhukset siellä viihtyivät seuratessaan ympäristön peltotöiden edistymistä ja olihan siellä turvalliset ulkoilualueetkin heille tehty. Pahalta tuntuu kuunnella ihmisten kertomuksia vanhoista omaisistaan, jotka hoivapaikan tarvitsisivat ja eivät sitä saa, vaikka omatoimisuutta ole paljoa muuta kuin rullaattorin avulla vaivoin liikkuminen.
Ja nykyisistä pitkäaikaistyöttömistä tulee muutamien vuosien sisällä köyhää vanhusväestöä. Missä ja miten heitä hoidetaan?