http://salo.tjhosting.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=20163668
Kaupunginvaltuusto
Esityslista 10.10.2016 klo 18:00 -
Salon kaupungintalo, valtuustosali Tammi, os. Tehdaskatu 2, Salo
Siinä sitä taas olisis. Luettavaa. Mietittävää.
Arviointikertomukseen annettuihin selityksiin, vastineisiin en ole tyytyväinen. Nooh, ei ole mitään uutta.
Strategian seuranta. Jaa-a. Mitäpä muuta se on kuin tästä toimintavuodesta laadittavan toimintakertomuksen konseptia. Kannattaa laittaa nk. "korvan taa". Lopullinen yhteenveto ilmestyy alkuvuodesta 2017.
Kävely ja pyöräily. Ei huono ohjelma, mut mut. Tavoite on melkoinen, jos vuoteen 2030 mennessä pitäisi olla tämmöstä: Kaikki Salon kaupungin paikat, joissa asutaan ja toimitaan, tulisi saavuttaa mahdollisimman helposti kävellen ja pyöräillen. On siis taas yksi "korvan taa" tallennettavia asioita. On sitä sekä uudelle valtuustolle että kaupunkilaisille.
Ja Tupurin tie. Yritin pikaisesti tarkistaa onko se joskus luvattu, siis vanhan Salon aikana tai siirtyikö esim. kuntaliitoksen (1.1.2009-) yhteydessä mustaa valkoisella "hankkeeseen" nimeltä "tulevaisuudessa toteutettavat ja sovitut". En ole vielä löytänyt. Jos ei muuta löydy kuin kaupunginhallituksen ajatus, idea tien toteuttamiseen, niin anti mun puolesta olla. En kannata. Löytyy tästä citystä kait muutakin akuutimpaa rahareikää. Tien toteuttaminen siirtykööt tulevaisuuteen. Eli "korvan taa", jos se muka todella tarpeellinen on.
Luottamushenkilöorganisaatio. Linjausta kaivataan. Kun sitä valtuustoryhmien puheenjohtajilta (siis minultakin yksinäiseltä) kysyttiin, niin vastasin näin:
Kannatan valiokuntamallia.
Tekninen ja kaupunkisuunnittelulautakunta yhteen. Jos se toimii, niin ok.
Kaikki valiokuntien (tai lautakuntien) puheenjohtajat valtuutetuista, myös heidän varajäsenensä.
Muutoin jäsen valtuutetusta ja varajäsen valtuutetusta tai varavaltuutetusta. Näin myös kaupunginhallituksessa.
Valiokuntien (tai lautakuntien) jäsenmäärä 11, myös rakennus- ja ympäristö, tark.ltk 9.
Konsernijaostoon kaikki jäsenet valtuutetuista, varajäsenet myös. Lukumäärä? Ehkä 5 on ihan sopiva.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävät pysytetään nykyisenä ja palkkio sellaisena kuin se nykyisessä palkkiosäännössä on.
Saas nähdä mitä tuleman pitää!
..
Ja nyy mää lähre pihal!
Ilost loppupäivää Sinulle lukijani. Voisin vaik täydentää: Rakas Lukijani, sillä teitä alkaa olla aika paljon per päivä. Kiitosta vaan Sinulle, kun täällä sivuillani käyt.