yritettä ja haetaKeskiviikko 21.12.2016 klo 0.34 http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228252-salo-yrittaa-ja-hakee Salo yrittää ja hakeeSalo yrittää saada taloutensa nousuun osaamiskeskittymän avulla. Noita uutisia tässä nyt pitkin päivää on eteemme annettu. Eikä ole muste kunnolla pöytäkirjanpitäjältä pöytäkirjan kokoomisesta kuivunut, kun jo ilmoitetaan, että täällä olisi jo paikkaakin tarjolla. Jaa, että mikä paikka, vastahan täällä kaupunginjohtajaa haettiin. Nyt olisi paikkaa tarjolla eilen päätetylle osaamiskeskittymän ja siihen liittyvän kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan yhtiön toimitusjohtajalle. Microsoftin tiloihin Meriniitylle on tarkoitus koota alan parhaita osaajia sekä yrityksiä Suomesta ja maailmalta. Ei ole kaupunginjohtajan jakkaralla istuminen tänä päivänä mikään helppo tehtävä, mutta eipä tule olemaan tämäkään:
Salo on noin 54 000 asukkaan ja 5000 yrityksen kaupunki hyvien kulkuyhteyksien varrella. Salon visiona on olla monipuolisen elinkeinoelämän sekä älykkään teknologian osaamisen kaupunki, joka toimii tehokkaasti ihmisen ja ympäristön parhaaksi. Lisätietoja www.saloiot.fi. lisää täältä: http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/hae.htm?lang=fi&hakusana=salo |
Marjatta Halkilahti
