eläkkeel menijä?

Perjantai 26.5.2017 klo 16.06


Tuskin oli Antti Rantakokko kunnolla ehditty kiitellä/halata/taputella eläkkeelle Salo -cityn kaupunginjohtajan tehtävästä (läksiäiskahvit olivat 24.5.2017), niin jo pukkaa uutista:

Rantakokko alkaa selvittää seutukaupunkien tulevaisuutta

Ei siis miehelle mitään eläkeläisen päiviä. Ei, ei. Ei vielä.
Salon eläkkeelle jäävä kaupunginjohtaja Antti Rantakokko alkaa arvioida valtion lukuun seutukaupunkien elinvoimaisuutta. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.), elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ovat kutsuneet kaupunkineuvos Rantakokon selvityshenkilöksi.

Selvityshenkilö tekee toimenpide-ehdotuksia seutukaupunkien uudistumisen sekä taloudellisen elinvoimaisuuden parantamiseksi. Selvitysaika on 1.6–30.9.2017. Rantakokko jää eläkkeelle Salosta ensi viikolla.

Mitäpä tuohon muuta kuin: onnea ja menestystä toivotan!

..

Vietiin muuten Tertun kanssa Antille pienenpieni rahapuu muistoksi meistä kahdesta, jo hyvän aikaa eläkeläisen kirjoilla keikkuneista mammoista. Mamma -muottia emme itsestämme tunnista, emme ainakaan tunnusta, mutta kriittisiä kommentteja (esim. SSS/tätä mieltä -palstalle) saatamme kyl esiin julki tuupata. Jos joku vetää sanomisista "herneitä nenäänsä", niin sitten vetää.

Antti totesi päättyneen valtuustokauden viimeisessä kokouksessa, että asiat voivat riidellä, mutta eivät ihmiset!

Näin se on!

Siis "ettenpäi"! 


Kommentit

27.5.2017 14.26  määKylilt

Ensin päätettiin sekottaa seutukunnat yhdeks klimpiks ja toivomus oli silloin, ett unhotetta seutukuntien nimityksetkin eli Muurla, Kisko, Kiikala jne. Olla vaan Salo ja salolaissi. Sekaannustahan siin tuli monttalai, esim. myydä talo Salossa ja kun mentti kattoma, se oli jossa reuna-alueill vaikk luuli lähes keskustaa oleva. Olen myös perinjuurin tyytyväine, kun tienvarteen palautettiin Muurla-kyltit ennen kirkonkylää. Turistikin pysy paremmin kartall, ett misä mennä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini