Welcome to Perniö

Tiistai 27.6.2017 klo 22.47


Kiitos kävin, mutta missä olivat perniöläiset. Ei näkynyt ainakaan sellaisia, jotka minä olisin tuntenut tai tunnistanut. Kirakan Kesäteatterissa heitä odotin näkeväni. 

Kirakkalaisten kesäkomedia 2017 tuli tänään nähdyksi, kuulluksi ja koetuksi. Hyvä oli esitys. Todella hyvä. Tai no, tarkennan: mielettömän hyvä.

Jos näyttelijät pitäisi asettaa johonkin paremmuusjärjestykseen, niin ei siitä mitään tulisi. Kaikki olivat hyviä. Järjestys olkootkin sitten tämä, jonka löydät, jos näytelmää katsomaan menet, näytelmän ohjelma -esitteestä: Tuomas Nilsson, Virpi Halkilahti (ei sukua), Elina Salomaa, Paula Lehtinen, Jyrki Nurmi, Johanna Saarinen, Nea Sarlin, Mika Virtanen, Jenna Helle ja Jerry Sarlin.

Ohjaaja Arto Lindholm on hienosti löytänyt tai pitänee sanoa, jotta valinnut oikeat ihmiset just prisiis oikeaan paikkaan, ts. juuri heille sopiviin rooleihin. En minä ainakaan muuta voi kun kehua. Kymmenen pistettä annan sekä näyttelijöille että ohjaajalle onnistumisesta. 

Jaa että mikäkö on näytelmän aihe? No se on kunta, tässä tapauksessa Perniön kunta ja kunnassa tapahtuvat tapahtumat, ihan vaan kuvitteelliset sellaiset. Ja huom. nämä tapahtumat ajoittuvat aikaan ennen kuntaliitosta.

Sitten näytelmän loppu! Huhhuh tai uhuu (suden ulvonnalla maustettuna)! Se loppuosa oli ja on sellaista hurlumheitä, että siinä kyl tuli ja tulee mieleen jo ihan oikea kuntaliitoskin, tämä rakas iso Salo -citymme (1.1.2009-). Kunnan elvytystä ja markkinointiahan se siinä. Parhaimmillaan ja hulluimmillaan. Ja maailmankartalle olis pyrkimys!

"Kuulostak tutult? Men kattoma" https://www.kirakankesateatteri.fi/


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini