Hautalan Salo

Lauantai 14.10.2017 klo 22.33


En tiedä mitä sanoisi, miten kommentoisi. Ehkä olisi parempi, kun en sanoisi yhtään mitään. 

Jekyll & Hyden katsomisen jälkeen totesin, että saas nähdä millä kehumisen asteikoilla muista teatteriesityksistä jotain kerron, siis niistä, joihin olen katsomista, lippujen varaamisia vielä tälle vuodelle suunnitellut.

Jekyll & Hyde oli ja on omaa luokkaansa, käsikirjoitushan on ihan järkyttävä. Illalla näkemäni Salo -näytelmän teksti (Turkka Hautalaa) on myös järkyttävä, minun korvissani järkyttävää, mutta vain siltä osin, että siinä on kirosanoja paljon. Niitä on ihan liian kanssa. Muutoin tavallisten ihmisten tavalliset tarinat tuntuivat ookoolta ja sopivasti ankeilta, mutta se varmaan on ollut tarkoituskin. Että ankeaa on elämä!  

Marja Ruokonen osasi asiansa. Hetkittäin oli olo, että parempi olisi, jos koko esitys olisi ollut HattuLeidin kertomaa. Ei muita näyttelijöitä huonosta esittämisestä voi pauhata, ei, ei todellakaan (mm. Markus Niemi on hyvä, samoin Eija Suomela ja Marjaana Hoikkala), mutta minua tämä teatteriesitys ei nyt sytyttänyt. Joku toinen voi olla ihan toista mieltä, joten eikun katsomaan: http://www.teatteriprovinssi.fi/ohjelmisto-2/salo/


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini