Nyt sitten vaikuttamaan!!
Asukaskysely joukkoliikenteestä
Haluamme kehittää Salon sisäistä joukkoliikennettä vastuullisesti niin, että kaikilla hankittavilla vuoroilla on todellista käyttöä. Tarkoituksena on hankkia yhteisillä varoilla liikennettä vain sellaisille yhteysväleille ja sellaisina aikoina, että niistä on hyötyä kuntalaisille.
Asukaskyselyn avulla haluamme selvittää, missä ja milloin joukkoliikennettä toivotaan Salossa tarjottavan ja minkälaisia lipputuotteita kaivataan.
Toivomme vastauksia ensisijaisesti sähköisesti. Kysely avautuu osoitteesta www.salo.fi/liikennekysely.
Sähköiseen kyselyyn voi vastata myös kaupungin palvelupisteiden yleisökoneilla.
Mikäli kyselyyn vastaaminen ei ole mahdollista sähköisesti, voi kyselyyn osallistua palauttamalla Salon kaupunkitiedotteessa 9/2017 oleva lomake täytettynä johonkin kaupungin palvelupisteistä.
Kaikki tiedot käsitellään luottamuksellisesti, eikä yksittäisten vastauslomakkeiden tietoja julkaista. Vastaamisaikaa on 15.12.2017 saakka.
Toivomme mahdollisimman monen perheenjäsenen osallistuvan vastaamiseen, sillä haluamme valmistella kaikkia kuntalaisia palvelevaa joukkoliikennettä.
http://www.salo.fi/45628.aspx