tukkalakkaa

Perjantai 19.1.2018 klo 23.21


Salon lukiolla kävin. Oli Hairspray -musikaalin ensi-ilta.

Ei ollut mikään turha käväisy. Oli taas kerran lukion musiikkiteatterikurssilaisilta sellainen esitys, että huhhuh!

Kyllä salolaisten kelpaa. Nuorten vanhemmat saavat myös olla todella, todella ylpeitä lapsistaan. Tänään ensi-iltansa saaneen musikaalin voisi mun mielestä viedä ihan mihin tahansa muualle Suomeen näytille, esitettäväksi. Esittäjät, näyttelijät ovat nuoria, todella nuoria, mutta osaamista olisi ja on vaikka muualle jaettavaksi. 

Ohjaaja Arto Lindholm on varmaan jonkun sortin taikurikin, sillä hän on saanut mielettömän ison joukon toimimaan ja liikkumaan suht koht pienellä näyttämöllä täydellisen joustavasti. Ei muuta voi kun ihmetellä. Näyttelemiset ja laulamiset etenivät hienosti ja kiitos Iisa Niemen ja opiskelijajoukon, tanssiosuudetkin olivat kuin jostain ammattilaisteatterista tänne kaapattu. Osaamista oli ja on. Puvustus oli aivan nappiin. Musiikin ohjaaja Marko Heikuralle myös pisteitä, plussasellaisia. Koko kokonaisuus toimi ihan kuin musikaalia olisi esitetty jo monet, monet kerrat.    

Pääosan esittäjistä Tuuli-Maija Jaarinen voi olla ylpeän onnellinen suorituksestaan. On loistava esitys. Ja Okko Kaasinen! No huhhuh taas. Oi mikä Edna! Huikea on ja valloittava!

Ei muuta kuin katsomaan. Tätä esitystä ei kovin montaa kertaa esitetä! 

http://www.lippuautomaatti.fi/lp001.asp?c=salu

..

Kts. https://issuu.com/salonjokilaakso/docs/salonjokilaakso_vko_2_2018 .

Sivut 16-17 kertovat myös jotain!

 


Kommentit

24.1.2018 15.14  Leena

Täysin samaa mieltä, loistava esitys. Paljon vaivaa on nähty musikaalin valmistamisessa, kyllä on lahjakkaita esiintyjiä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini