tutkittiinko?

Torstai 26.4.2018 klo 13.07


" Tutkittiinko vanhan vuodeosastorakennuksen kunto riittävän hyvin ennen kuin tehtiin päätös sen kunnostamisesta uuteen käyttöön?"

Kysymys on kaapattu täältä!

Tuskin on tarkistettu/tutkittu. Tuskin silloinkaan, kun kuntaliitosta puuhattiin! 

Oma esimerkkini menee vanhustenhoitolaitosten puolelle. Vaikka olin jo eläkkeelle siirtynyt (loppuvuodesta 2008), niin pidin "käsveskassani" pitkään, todella pitkään vielä seuraavan vuoden puolella infoa, yhteenvetoa siitä, mitä esim. Kajalakodissa oli vuosien varrella päärakennuksesssa tehty tai tekemättä jätetty, ts. millaisessa kunnossa talo ja ylipäätään koko kiinteistö oli.

Kukaan ei kaupungin taholta koskaan kuntotietoja kysellyt. Ei kukaan. Ei koskaan. Mutta kyllä sitä moitetta sit pikkuhiljaa vaan pukkas. Oli paloturvattomuutta ja vanhuspalveluista käytiin oikein infoomassa, että äkkiä vaan vanha väki pois talosta. Seuraavaks se esitettiin olevan hyvä koti mielenterveyskuntoutujille. Paloturvattomuus ei haitannut, sillä heillä olisi jalat, niinkuin yks silloinen luottamushenkilö tulevista asujista vaalien aikaan torilla totesi. M-kuntoutujat viipyivät vain hetken, sillä sit todettiin, että talossa oli sisäilmaongelmia. Annettiin ymmärtää, että syykin siihen löytys. Minulle annettujen tietojen mukaan ongelma on korjattu (pesulan alla oleva osa).

Minun työssäoloaikanani (1967-2008) kukaan ei koskaan ollut sairaslomalla siks, että talossa olisi todettu sisäilmaongelmaa. Jos arkistoissa jotain säilytetty on, niin passaa vaan kaivella sen ajan sairaslomapoissalotodistukset esiin. Muutoinkin henkilöstön töistä poissaolot olivat pientä luokkaa. Selkä vanhainkotimaailmassa henkilöstöllä koetuksella on, mutta eipä selänkään takia pahemmin poissa oltu. Vieläkin olen kiitollinen hyvästä ja työteliäästä henkilökunnasta. Omalta osaltani koin, että töihin oli aina kiva mennä ja ehtoolla hyvillä mielin kotiin palata!   

Yksi esimerkki siitä, että kaupungin kiinteistöjä ei tutkittu, on esim. Kajalakodin osalta sen vanhin osa (vuodelta 1938). Sinne piti vielä vuoden 2008 lopulla kamalalla kiireella asentaa kaikkiin huoneisiin tietokoneyhteydet. Miksi? Siis miks, jos kerta talo seuraavassa hetkessä  olisi kaikkea muuta, mutta ei hoitolaitoskäyttöön sopiva?

Rahaa tässä kuntaliitosSalossa kyl on palanut kaikennäköisiin kotkotuksiin. Sitä on palanut muuallakin kuin Kajalakodissa! Hyvä, että Perniön tilannekin nyt esille nostetaan!


Kommentit

27.4.2018 13.31  MäTaaseN

Nyt edes ministeritasolta tuli myönnytys, että vanhusten hoitotaso on melko alhaista monillakin alueilla, ettei yksin täällä Salossa. Annika Saarikkohan antoi tästä lausuman. Sitä en tiedä, tuleeko sieltä taholta mitään apuja, ei ainakaan ilman jatkuvaa informointia tilanteista täällä kentillä. Esim. ikäisteni mielestä on ikäihmisten aliarvioimista, kun heikompi osapuoli järjestetään hoivayksikköön kymmenien km:n etäisyydelle, jonne kotiinjäävä ei pääse itsekseen vierailuille niin usein kuin haluaisi. Tämäkin onnistuu niinkauan, kun on autolla ajolupa, senjälkeen toisten kyytien varassa. Salossa ei pääse edes bussilla kaikkiin hoivapaikkoihin. Eikö edes EU:ssa ole osastoa, mihin tehdä valitusta.?

28.4.2018 11.15  Marjatta

Myöntävät, mutta eivät siltikään satsaa vanhustenhoitoon. Omia palkkojaan kyl nostavat!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini