Irja

Keskiviikko 25.7.2018 klo 15.08


Blogien kirjoittamis -hiljaisuudelle keskeytys. Surullinen sellainen.  
 
Ei enää Irjaa.
Irja on ollut yksi facebook -kaverini, vaikken ole häntä koskaan tavannut. Viime kesänä yritettiin, mutta sitten aikataulut eivät sopineetkaan. Salo -cityn Torstaitorille menoa ajattelimme. 
Irja on ollut yksi monista US -puheenvuoron kirjoittajista. Kun olimme toisiamme aikamme puheenvuorossa ja vapaavuorossa kommentoineet, niin sitten päädyttiin myös face -kavereiksi. Aikaa on siitäkin. 
 
Viimeks kesäkuussa viestitin Irjalle Salo -cityn kesätapahtumista ja mm. tietoa Maurin makasiinin uudesta omistajasta. Irja on siellä kerran kesässä bruukannut käydä. Ja Salon torilla.
 
Tänään vasta, kun muutenkin huonosti facebookissa päivän aikana käyn, huomasin, että Irjan tytär ilmoittaa Irjan kuolleen 21.7.2018. Edellisenä päivänä Irja ja hänen lähipiirinsä ovat facebook -kuvista päätellen viettäneet yhteistä kesäpäivää. Hiljan päivitetyssä profiilikuvassa Irja on sen näköinen, kun ei olisi koskaan ollut kipeä! Leukemia hänellä oli, mutta luulin, että hän sen selätti, vaikka paranemisen ennuste ei mikään hyvä ollutkaan. 
 
Irjan blogit kannattaa lukea! Jos ei nyt kerralla kaikkea, niin pikkuhiljaa:
Irja oli viisas nainen. Ja hänellä oli sydän paikallaan.
 
 
 
 
--
 
Mitä muuta?
Minä olen pitänyt lomaa. No ainakin kirjoittamisesta. Aiheista ei olisi pulaa, mutta olen karsinut tietsikan äärellä istumista niin vähiin kuin mahdollista. Loma se on loma eläkeläiselläkin.
Sivuillani kävijöille sentäs iso kiitos. Kiva, kun muistatte!
 


Kommentit

25.7.2018 15.29  Marjatta

Näinhän se menee: "Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota."

Tuon on todennut Irja.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini