sohaisuja

Tiistai 2.10.2018 klo 20.04


Kiitos palautteista!

Meinaan vaan, että tänään sitä on tullut viimeisimmän tätä mieltä - juttuni osalta. 

Kyllä minä vähän kärjistetysti ja tarkoituksella sohaisin. Jotta syntyisi keskustelua. Voi olla, että osa luottamushenkilöistä ei edes tiedä, ei ole ottanut selvää, että ei kunnassa muuta tarvita kuin valtuusto, hallitus, tarkastuslautakunta ja keskusvaalilautakunta. 

Jos ja kun heitin, että kunnassa olisi vain valtuusto ja hallitus, niin siinä oli ja on jujuna se, että päätösten teko pysyisi kurissa, siinä, mitä kerran vuodessa talousarviokokouksessa asioista päätetään. Nyt tässä kaupungissa on ollut eestaa vekslaamista, eikä se ole millään lailla hyväksi. Ei meidän täällä maamme hallitusta tarvitse matkia! Antaa heidän koheltaa omalla tontillaan.

Lautakuntia tarvitaan, sillä hallitus tarvitsee työrukkaset "esikäsittelemään" päätettäväksi tulevia asioita. Ei esim. Salossa hallitus muutoin tehtävämäärästään selviäisi. Pienissä kuntayhtymissä riittää kun on valtuusto, hallitus ja tarkastuslautakunta, mutta ei tämän kokoisessa kaupungissa, mitä Salo on. 

--

 

Hyvä, että tarkastuslautakuntakin sohaisi.Tässä nyt lehteen (SSS 29.9.2018) menneessä jutussa olisi kyllä, jos oikein ja oikeaoppisia ollaan, pitänyt "ennenkuulumattoman" julkistamisen osalta odottaa, että kokouksen pöytäkirja olisi ensin tarkastettu.

http://salo.tjhosting.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=20184010

Tarkastus on vasta 12.10.2018.

-- 

Olen myös tänään jättänyt tätä mieltä -kirjoituksen. Lautakuntien lopettaminen ei ole salolainen uhka, ei ainakaan minun taholtani, en siitä mitään aloitetta jätä, mutta koulujemme tulevaisuus, se kyllä nyt pikkusen huolestuttaa. Varmaan muitakin kuin minua.


Kommentit

2.10.2018 20.23  Marjatta

Kyllä minä tuon tämän päiväisen kirjoitukseni tänne esille nostan, kunhan saan jotain tolkkua kiukuttelevaan tulostimeeni. Välillä tuntuu, että sekä tietsikka että tulostin ovat kuin hidastetusta filmistä karanneita! Tarttis ostaa uudet, mutku! Vetoan siihen, että ei kiirus, koska tarvittaessa, täydellisessä jumitustilanteessa minä kuitenkin pääsen esim. nettiin cityn koneella. Salossa valtuutetut saavat kaupungilta käyttöönsä kannettavan tietokoneen, mutta en minä sitä kotona käytä. Se on minulle vain kokouskone ja siis varana, kun oma tilttailee.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini