kysellään ja ihmetellään

Tiistai 11.6.2019 klo 10.50


Eilinen valtuuston kokous oli piiiitkä. Se alkoi klo 18.00 ja päättyi, jaa-a, tais olla 22.30 kun kokoussalista pois lähdettiin. 

Jospa aloittaisin kokouksen loppupäästä. Videon lopusta löydät kyselytunnin ja sieltä tämän esittämäni asian:  

Salon kaupunginvaltuusto
Kyselytunti 10.6.2019


Salon Seudun Sanomissa oli 30.5.2019 juttu kuntaliitoksen jälkeen Salon kaupungin omistukseen siirtyneistä kiinteistöistä.

Varmaan moni muukin kuin minä kiinnitti huomiota lehtijutun kohtaan, joka kertoi, että Halikon VPK on yrittänyt ostaa Salon kaupungilta Kokkilan paloasemaa. Sympolinen tarjous palokuntalaisten mielestä huonokuntoisesta rakennuksesta on ollut 112 euroa, mutta se ei ole kelvannut, vaan kaupunki on antanut ymmärtää, että asemasta pitää saada yli 30 000 euroa, siis kohteesta, jossa lehtitiedon mukaan ei ole edes lavuaaria, suihkutiloista puhumattakaan.

Omistuksen siirtymisen jälkeen palokuntalaiset olisivat sitoutuneet tekemään paloasemalle täydellisen remontin ja lehtitiedon mukaan se olisi sopinut myös V-Suomen pelastuslaitokselle.

Johonkin tuo esille nostettu kaupungin haluama hinta pitää perustua.


Kysyn
Minkä suuruisesta alueesta on kysymys?
Mihin kaupungin hintapyyntö perustuu?
Mikä on kiinteistön kirjanpitoarvo?
Onko Kokkilan paloaseman kunto selvitetty kaupungin taholta?
Onko kaupunki arvioinut, kuinka paljon rakennuksen korjaaminen tulisi maksamaan, jos se korjattaisiin siihen tasoon, jota palokuntalaisetkin ovat suunnitelleet?

Marjatta Halkilahti
kaupunginvaltuutettu

..

Jos ei muuta niin toivottavasti tämä herättää jonkun tahon katsomaan kaikkia kaupungin alueella olevia VPK -taloja sillä silmällä, että kenen ne ovat. Ainakaan Muurlan ja Suomusjärven talot eivät ole kaupungin omistuksessa.

SSS 30.5.2019

https://www.sss.fi/2019/05/vanhoille-kiinteistoille-uusia-elamia-vpkn-112-euroa-eikelvannut-salolle/


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini