Uusimmat kuvat

oma sote

Maanantai 18.11.2019 klo 21:20


Jaahas. Mitäpä löytyy nettisalkkarista? Löytyi tällaista:

Varsinais-Suomi aikoo tehdä oman sote-uudistuksensa

https://www.sss.fi/2019/11/varsinais-suomi-aikoo-tehda-oman-sote-uudistuksensa/

Kovat on lupaukset:

"Järjestämissuunnitelman lähtökohtana on, että palvelut toimivat kustannustehokkaasti ja vastaavat asiakkaiden tarpeeseen. Tämän lisäksi asiakkaille halutaan turvata oikea-aikainen pääsy palveluihin ja paremmat digipalvelut."

Saa sitä luvata, mutta minä en noihin lupauksiin usko. Ei tästä muuta seuraa kuin, että synnytetään mammutti, omanlaisensa kuntaliitos. Kaiken keskus ja pääosoite tulee siirtymään Turkuun.   

SSS -uutisessa näkyy nimi Riitta Liuksa. Hän on Turun hyvinvointitoimialan toimialajohtaja. Johtaja toteaa: "Kunnat eivät voi jäädyttää sote-palvelujen sisällöllistä kehittämistä ja odotella valtakunnallista sote-uudistusta. Emme myöskään saa jäädä suunnittelutasolle, vaan kaikki voimavarat tulee kohdistaa tekemiseen."

Piti oikein googlettaa, mitä muuta em. toimialajohtajasta löytyy. Löytyy mm. tälläistä: Liuksasta kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle

Kantelijan mielestä Liuksa ei ollut antanut hallitukselle tietoa aluehallintovirastossa vireillä olevista Turun vanhuspalveluiden valvonta- ja kanteluasioista.

--

Jaa-a.

V-S Sote ja kaikki voimavarat kohdistetaan tekemiseen!

Jos mallia otetaan Turun vanhuspalveluista, niin sellaiset kuin esim. vireillä olevat asiat taidetaan tulevaisuudessa pitää ihan vaan V-S Soten omana tietona.

--

Olinko taas pahan ilman lintu?

Olin vissiin, mutta saanen olla. Kunnallinen luottamushenkilö en enää ole. Olen yksityishenkilö ja näin ollen edustan vain itseäni. Tänään illalla sain, ilmeisesti sain, eron luottamustehtävistäni:

http://salo.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20194265-16

Jos lasken yhteen työssäolovuoteni ja ajan Salo -cityn luottamustehtävissä, niin siitä tulee 51,5  kunnallista vuotta. Se on paljon se. Nyt minusta tulee ihan oikeasti Eläkeläinen. Että näin! Ja jos ei muuta tänään, niin minulla on hyvä syy, todella hyvä syy onnitella itseäni.


Kommentit

18.11.2019 22:15  MäTaaS

Hei - Hyvä! Etsi edelleenkin tietoa asioista ja kerro , mitä löytyy taustoist. Jos joku ottais niist kopin ja veis ettippäin! Meinaan vaa, ettes iha seisat. Kivat Sulle !

19.11.2019 18:16  Marjatta

Kyllä minä tänne edelleen kirjoittelen, mutta ihan vaan sillä vauhdilla, jos ja kun jotain mieleen nousee.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini