lappu ulko-ovelle

Sunnuntai 29.3.2020 klo 16.31


Tällaista motkottamista meni tänään Uuteen Suomeen:

Toiminta lopetettu -lappu EU:n ulko-ovelle

Elämme aikaa, jolloin yks sun toinen joutuu miettimään elämänsä ja elämisensä tärkeysjärjestyksiä. Sitten kun -ajatukset ja olevinaan tärkeätkin tarpeet tehdä tai saada huomenna, ylihuomenna ja tulevaisuudessa sitä ja tätä, kaikki sitku -toiveet siirtyvät tärkeysjärjestyksen numeroiksi viimeinen. Ykköseksi on paukahtanut korona. On mietittävä, miten minä ja lähipiirini tästä selviämme. Mietityttää myös, miten selviää Suomi ja koko muu maailma. 

Helmikuussa en nähnyt mitään hyvää maakuntamallille, tänään saan aiheen taas kerran motkottaa EU:sta. Olen motkottanut aikaisemminkin.

EU:sta tykkäävä en ole. Nyt näyttää siltä, että ei -tykkääjiä löytyy Britannian jälkeen jostain muualtakin. Italia ainakin on älähtänyt: EU-erosta puhutaan jo täysin avoimesti.

Ja onhan tämä Eu:n lupaus nyt hätää kärsimässä: Euroopan unioni on vuodesta 1957 lähtien toiminut rauhan ja vaurauden puolesta kansalaistensa hyödyksi. Se auttaa suojelemaan kansalaisten perustavanlaatuisia poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia. Vaikka EU:n tuomat hyödyt voivat tuntua itsestäänselvyyksiltä, ne ovat konkreettinen osa jokapäiväistä elämäämme.

sekä tämä: EU:n sisämarkkinat ovat kehittyneimmät ja avoimimmat markkinat maailmassa. Ne perustuvat EU:n neljään keskeiseen vapauteen, joiden ansiosta EU:n kansalaiset voivat

  1. asua tai työskennellä missä tahansa EU-maassa

  2. siirtää varoja paikasta toiseen

  3. myydä tuotteita ilman rajoituksia

  4. tarjota palveluita tasavertaisin edellytyksin.

Rahasta kyllä tohkaavat  ja mahdollisuudesta poiketa kansallisten budjettien valvonnasta, mutta miten on jäsenmaiden kansalaisten tilanne? Koronaa ei käsketä, eikä kielletä, ei Eu, eikä mikään muukaan taho. Näyttää siltä, että sekä Suomessa että muissa EU -maissa on jouduttu ja joudutaan koronan kanssa toiminaan ja siitä selviytymään ihan miten parhaaksi nähdään.

Jos minulla olisi valtaa, niin kiikuttaisin ”toiminta lopetettu” -lapun EU:n ulko-ovelle. Ei pelkästään koronan ajaksi, vaan ihan lopullisesti. Rahat, joita sinne jäsenmaksuina maksetaan, ne voisi kukin maa käyttää ihan miten itse tahtovat. Ja olisi jokaisen maan oma asia mm. se, siirretäänkö kellon viisareita kaksi kertaa vuodessa vai annetaanko niiden olla paikallaan.

Jotain yhteistyötä Euroopassa eri maiden kesken toki tarvitaan, mutta ei nykyistä EU -mammuttiorganisaatiota. Ei minun mielestäni.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/marjattahalkilahtiblogituusisuomifi/toiminta-lopetettu-lappu-eun-ulko-ovelle/


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini