nimenmuutosta tiedossa

Tiistai 23.6.2020 klo 16.25


Hakusessa tasa-arvoa ja yhdenmukaisuutta

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/marjattahalkilahtiblogituusisuomifi/hakusessa-tasa-arvoa-ja-yhdenmukaisuutta/

Eilispäivän ei -uutinen oli jäätelön kimpussa. Eskimo -puikkoja on Suomessa nautinnolla nuoleskeltu vuodesta 1968 alkaen. Nyt sellaiselle tulee stoppi. Yhdysvalloissa sellainen stopataan tämän vuoden loppuun mennessä ja meillä – jos stopataan – ensi keväänä.

Jäätelön valmistusta ei lopeteta, mutta nimi pitää vaihtaa ja eskimo -hahmo poistaa. Jenkeissa perusteiksi katsotaan mm. tarve rotujen yhdenvertaisuuteen.

Eikös sitä yhdenvertaisuutta ole tämän kesän aikana jo haettu? Afroamerikkalaiset ovat ainakin olleet vihaisia valkoisten poliisien toimista sekä otteista ja mellakoita on Yhdysvalloissa riittänyt. En minä sellaista uutista ole huomannut, että eskimot olisivat olleet vihaisia nimellään kulkevasta jäätelöstä. Vai ovatko?

Nooh, oli kuin oli. Jos nimien muutoksilla saadaan aikaiseksi tasa-arvoa ja yhdenmukaisuutta, niin mitä kohennettavaa/muutettavaa seuraavaksi löydetään?


 


Kommentit

23.6.2020 16.35  Marjatta

Toinen ei -uutinen. Se on täkäläinen. Maankuuluja Salo -cityn iltatoreja ei järjestetä elokuussakaan.

Tuo tarkoittaa sitä, että ohjelmallisia torstai-iltoja ei ole. Ei tori sentään tyhjä ole, sillä kyllä torikauppiaat saavat pitää kojujaan auki.

Siis: mennään taas! Vai saako 70 täyttänyt jo kuinka vapaasti mennä - tulla?

25.6.2020 14.16  MäTaaS

Miksihän se jäätelönimike aikoinaan "eskimoksi" vaihdettiin, vaikka Valion logoissa ja jätskikipsojen kulmilla seisoivat pingviinin kuvat. Maailm kaikkiness on menny simmoseks, ett ain joku harmistuu jonku vaikk viattomastaki sanomisest. Ja ny nährä, miten ihmissi kokoonttu torill, vaikk ei tunnetui artistei lavall nähräkkä. Sunnuntaisin o sentäs n.s elävä musiikki tarjoll.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini