seurakuntataloLauantai 19.11.2022 klo 23:35 Muutama päivä sitten Salonjokilaakso julkisti Facebookissa oikein kuvan kera työn alla olevaa Salon uutta seurakuntataloa. Lehden toimituksen kuvaselosteessa kerrottiin, jotta taloon "tulee näyttävä lasinen pääty." Olen odottanut, että kuva ja uutinen olisi näkynyt lehden viimeisimmässä numerossa, vaan eipä ole! Facebookissa kuva ja em. kehuva info edelleen näkyy, mutta ei se mitään suosiota saanut, päinvastoin. Minun kommenttinikin siellä näkyy edelleen keikkuvan. Totesin näin: "Jaa että näyttävä Nostin myös esille linkin, jonka takaa löytyy talon päättämisen vaiheet. Tulkoot nyt esille tähänkin: Moni on ihmetellyt, kuka tai ketkä tulevan rakennusrumiluksen on hyväksynyt. Ruma se on. On ainakin minun mielestäni. Nooh, päättäjien nimet löytyvät em. linkin takaa. Ja rakennuslupa, senhän on antanut kaupungin rakennusvalvontaviranomainen. Laitoin facebookkiin esille toisenkin linkin: Kannattaa avata ja katsoa millaiseen seurakuntataloon piikkiöläiset ovat päätyneet.
|
|
20.11.2022 10:00
Sivujasi Seuraava
Tänään on srk vaalit. Täytyykin miettiä tarkkaan kenele äänensä antaa. |
Marjatta Halkilahti
Tämä Turun ja Kaarinan srk:n sivustoilta:
"Piikkiön uudesta seurakuntatalosta keltainen komistus
Piikkiön tulevasta seurakuntatalosta teetettiin arkkitehtikilpailu, jonka voitti virolainen Klassikko-niminen ehdotus. Voittajan tilaratkaisuja pidettiin toimivina ja ulkoasua hyvin ympäristöön sopivana. Kilpailutoimikunta oli ratkaisussaan yksimielinen. "