Koulu kovilla

Perjantai 10.3.2023 klo 17.13


https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/marjattahalkilahtiblogituusisuomifi/koulu-kovilla/

Taidatkos tuota selkeämmin sanoa!

Salon Seudun Sanomien pääkirjoitus nostaa tänään esille koulumaailmaan liittyviä otsikoita, joita viime aikoina on eteemme työnnetty.

On S2 -oppilaat  (opetusta saavat oppilaat, joiden suomen kielen taito ei ole äidinkielen tasoinen), on koulushoppailu (valitaan muu kuin lähikoulu) ja on inkluusio (oppilaan oikeus päästä tavalliseen kouluun, riippumatta siitä, onko oppimisvaikeuksia tai vamma tai sairaus).

Ja on väkivaltaa. Yhä nuoremmat koululaiset ovat väkivaltaisia koulutovereitaan kohtaan. Väkivalta on kohdistunut myös opettajiin. Harmitus ja turhautuminen voi purkautua vaikkapa puhelimen käytöstä.

Tällainen 50 -luvulla kansakoulua käynyt, esim. minä, lukee ihokarvat pystyssä tällaista: ”Pahimmallaan on päiviä, jolloin joudutaan pitämään oppilaista kiinni pitkiä aikoja oppilaan oman turvallisuuden ja muiden turvaamiseksi”.

Tällä viikolla koulumaailman puhutuin tapaus on varmasti ollut  salolainen Mustamäen koulu. Ensiuutisointi oli suppea, sillä se kertoi vain, että koulu oli kieltänyt syrjiväksi katsotun oppilastyön.

Sitten tilanne täydentyi HS Turku uutisella
”Alakoululainen oli todennut oppilastyössään sukupuolia olevan kaksi. Koulu kielsi työn syrjivänä.”

Eihän tuo tuohon jäänyt. Moni Salon Seudun Sanomia lukeva oli tänään pääkirjoituksesta selvittyään vähällä vetää aamukahvin väärään kurkkuun. Silmiä ainakin oli pariin kertaan hieraistava. Uusin info oli ja on tämän näköinen: ”Isä painosti Mustamäen koulun opettajia –  Sukupuolikohussa kyse enemmästä kuin vain kangaskassin hahmotelmasta”

Eikä tässä vielä kaikki: Sukupuolikohu on poikinut kanteluita. Niitä on lähetetty oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Koulu on kovilla.

On todella!

Jos tällaista menoa on salolaisessa koulussa, niin mitä se onkaan hetken päästä muualla?


Kommentit

10.3.2023 17.18  Marjatta

Tämän liitin kommenttina US blogiini:



Tämän olen kopioinut Salon Seudun Sanomien pääkirjoituksesta!

?Kassitapauksestakin voi olla montaa mieltä ja on hyvä, että arvoista keskustellaan. Sukupuoleen ja sukupuoli-identiteetteihin liittyvät tulkinnat eivät ole yksiselitteisiä ja perusteltuja mielipiteitä on hyvä kuulla puolin ja toisin. Ihmisen oikeutta kokea oma identiteettinsä on syytä kunnioittaa.

Tässä tapauksessa keskustelu on valitettavasti läikkynyt yli. Koulun henkilökunta on tiettävästi joutunut maalituksen kohteeksi. Sellaista ei pidä hyväksyä.?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini