ei rahaa vauvoilleMaanantai 8.5.2023 klo 22:55 Vauvaraha äänestettiin nurin Salon kaupunginhallituksessa https://www.sss.fi/2023/05/perussuomalaisten-vauvaraha-aanestettiin- Perussuomalaisten valtuustoryhmän tekemä aloite vauvarahasta on tyrmätty. Ensin opetuslautakunnassa, nyt tänään kaupunginhallituksessa. https://salo10.oncloudos.com/kokous/2023418-10.PDF Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloite vauvarahasta Tällaistä tekstiä oli opetuslautakunnan perusteluissa: Jos Salossa toteutettaisiin valtuustoaloitteeseen esitetyn mukainen 500 euron suuruinen vauvaraha, jota maksettaisiin kolmen vuoden ajan, niin nykyisiin syntyvyyslukuihin (313 vauvaa vuodessa) perustuen, olisivat yhden ikäluokan kulut 156 500 euroa vuodessa, toisena vuonna 313 000 euroa ja tästä eteenpäin 469 500 euroa. Kymmenen vuoden ajalta kulut olisivat 4,2 milj. euroa. Summan kohdentaminen esimerkiksi lapsiperheiden palveluihin olisi jo merkittävä panostus lapsiperheiden hyvinvointiin. VoiVoi. Olen samaa mieltä salkkarin uutisen ensimmäisen kommentoijan kanssa. Toivottavasti keksivät jotain muuta, jolla lapsiperheitä tähän cityyn houkutellaan. Oli tämä päätös nyt sitten rahallisesti mitä oli (kaupungin virkamiesten mielestä ilmeisesti liian suuri ja päättäjienkin), niin mainehaittaa tällaisesta päätöksestä ainakin tulee. Eivät ihmiset rahasummia lue, vaan lukevat ja tulkitsevat, että Salo ei ole lapsiystävällinen kaupunki. |
|
16.5.2023 14:50
Marjatta
Olen samaa mieltä. Ei lapsperheet uskalla muuttaa, kun eivät tiedä, missä se lähin koulu silloin on, kun sen tarve olisi.. |
Marjatta Halkilahti
Ikävää, ettei Salossa vauvarahalle taivuttu, vaikka vauvoja sekä lapsia olisi hyvä etenkin kylille saada, että kouluissa oppilaita riittäisi.Salossa tosin muuttajia arveluttaa asuinpaikan valinta, vaikka koulu olisikin lähellä, niin onko se siinä vielä kun lapset koulunsa aloittavat. Kaiken aikaa vaanii koulun lopettamisuhka jossain päin kaupungin alueita. Vaan yks'lysti se tuntuu RKP:lläkin olevan suomalaisten hyvinvointiin rahoja antaa, kun kehitysaputyöhön jo menevist rahoist ei leikat saa vaan päinvast lisät pitäis.