Entinen KotiKatuni

Torstai 7.12.2023 klo 16.02


Nyt viimeisin SSS tätä mieltä -juttuni on niin niin pientä pränttiä,eikä oikein suurennoksellaan kohene, joten laitanpa sen tähän kirjoitettuna.

Lehden toimitus on päättänyt otsakkeen ja lisännyt valtuutetut Väistölle ja Nummenpalolle heidän puolueensa. Tässä niitä ei ole.

Minua ei nuo puolueet niinkään kiinnosta, vaan se mitä kukakin sanoo, mm., kertooko oman mielipiteensä.

Jos vähänkin politiikkaa seuraa, niin muistaa, että ennen vaaleja yksittäisillä ehdokkailla on vaikka millaisia omia mielipiteitä. Kaiken näköisiä lupauksiakin annetaan. Että "kyl mää hoidan (korjaan) tämän ja tämän (epäkohdan)"!

Vaan kuinkas käy, kun vaalit on ohi? Jos on tullut valituksi, niin jatkossa ei huolta huomisesta. Puolueen ryhmäpäätöksillä eteenpäin mennään. Jos on muuta mieltä, niin saa pauhuja!


--


Inkerinkatu on tosiaan ollut kotikatuni ja ihan hyväksi sellaiseksi sen silloin koin. City -kämppäni on nykyään Horninkadulla ja kun sieltä autolla poistun, niin silloin tällöin on luonikasta kurvaista oikealle. Eli edelleen Inkerinkatu - Kirkkokatu on minulle  todella tuttua straadaa. Viimeks, kun siellä ajoin, kello tais olla ehtoo kahdeksan jälkeen. Yhden yhtäkään jalankulkijaa en nähnyt, en Inkerinkadulla, enkä Kirkkokadulla, ja autolla liikkuviakin oli vain minä.

Tässä tämä mielipiteeni:

17.11.2023 oli Suomen kunnille black friday -päivä.Valtiovarainministeriö tiedotti, että kuntien valtionosuuksiin ontulossa lisäleikkauksia jo tiedossa olleiden 336 miljoonan päälle.Ministeriön tyly tiedote kertoi, että lisäleikkaukset tulisivat olemaan415 miljoonaa.Kuntakohtaisia lukuja ei kerrottu, mutta Salon kaupunginjohtaja onarvioinut, että jos se on 80 euroa asukasta kohti, niin summatarkoittaisi Salon kaupungille neljää miljoonaa euroa.Mustan perjantain jälkeisenä maanantaina kokoontui kaupunkimme hallitus.Tulevat leikkaustiedot ja -tarpeet hallitus kuuli, mutta koki ne vieläepämääräisiksi. Se päätti, että kaupunginjohtajan esittämään vuoden 2024talousarviolukuihin ei puututtaisi (SSS 21.11.2023).Ei niihin ole puuttunut kaupunginvaltuustokaan (SSS 5.12.2023). Onkotulevasta edes keskusteltu, sitä ei lehtitieto kerro. Hallituksenehdottamaan vuoden 2024 talousarvioon esitettiin vain viittä muutosta,mutta ne kaikki äänestettiin nurin.Puhumista kokouksessa kyllä on riittänyt: tunnin junan rahoitus, Salonlukiolaisten aamupala ja kaupungin katutyöt. Mikä erityisesti pistäätoimittajan kokoomasta talousarviokokouksen kulusta silmään, onvirkamiesvalmistelu. Että ei valtuustolle noin vaan mitään esitetä.Taustana pitää olla hyvät perustelut ja se, että ne on tehnyt virkamies.Yksi muutosesityksistä kohdistui Inkerinkadun ja Kirkkokadun alueenkatualueiden saneeraukseen. Ihmettelen, millaisin perustein se on voinutsaada valtuuston hyväksynnän. Tässäkö oli sitä hyvää ja perusteellistavirkamiesvalmistelua?Selvitettiinkö valtuutetuille esim., mistä Inkerinkatu – Kirkkokatusaneeraustarve on saanut alkunsa? Onko se ollut kadun varrella asuvienanomus vai onko se vain kaupunkikehityksen jo vuosia esillä ollutpäähänpisto?Entä annettiinko valtuutetuille ennakkoarvioinnit, nämä, joitaKuntaliitto suosittaa tehtäväksi ennen päätöksentekoa, mm. ”vähinvaatimus on, että päätösesityksen vaikutukset arvioidaan, josvaihtoehtoisia päätösesityksiä ei ole mahdollista tehdä”Ilmeisesti tuollaisiakaan ei ollut.Olen itse asunut Inkerinkatu nelosessa vuosina 1996-2004. Pidin katuahiljaisena ja rauhallisena. Uskoisin, että sitä se on edelleen. EivätInkerinkatu ja Kirkkokatu mitään ohikulkuteitä ole, eivät erityisenesteellisiäkään.On noissa maisemissa näköjään kävellyt myös yksi valtuutettu. Harmi,ettei Janne Väistö ole ottanut muita valtuutettuja mukaansa. Jos olisi,niin ehkä olisi muittenkin silmät vähän avautuneet.Väistö on kertonut ”kävelleensä Inkerinkatua monet kerrat, eikä olekeksinyt syytä, miksi se on kiireisin remontoitava keskustassa”. Myösvaltuutettu Mika Nummenpalolla on ollut mielipide: ”Inkerinkadusta tuleeSuomen kallein pätkä”.Valtuuston enemmistöä eivät moiset ihmettelyt hetkauttaneet. Eivätmyöskään edessä olevat valtiovarainministeriön leikkaukset. Päätökseksituli, että saneeraus toteutetaan.Plussapisteitä en moisesta anna. 805 000 on iso summa rahaa. Minustavaltuutettujen olisi pitänyt jättää se ”sukan varteen”. Olisi ollut edesjotain siinä vaiheessa, kun valtiovarainministeriö ilmoittaa, ettätehkääpäs nyt niitä neljän miljoonan säästöjä!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini