samaa mieltäKeskiviikko 23.10.2024 klo 15.46 Salon valtuustossa väännettiin 21.10.2024 siitä, rakennetaanko uuden Uskelan koulun ja päiväkodin muodostamaan kokonaisuuteen isompi vai pienempi liikuntasali. Isompaa ehdotettiin, mutta pohjaesitys vei lukemin 40 - 11 voiton. Ehdotus isommasta liikuntasalista ei päättäjille sopinut, sillä se pienentäisi ennestään pientä pihaa ja rakentamisen kustannukset nousisivat 19,5 miljoonasta eurosta 22,1 miljoonaan. Salkkarin pääkirjoituksessa 23.10.2024 päätoimittaja ottaa tehtyyn päätökseen kantaa ja kertoo, että Liikuntasalista säästämistä on vaikea perustella lasten edulla Nyt olen samaa mieltä. Tämä tässä on kopioitu hankesuunnitelmasta: REV A: Hankesuunnitelman päivitys 26.9.2024 Päätöksenteon lähestyessä käytiin hankesuunnitelma läpi vielä kaikkien osapuolen kanssa ja liikuntapalveluiden kautta ilmeni tarve suuremmalle liikuntasalille. Alkuperäinen suunnitelma salista oli nykyisen kokoinen, n. 360m 2 . Salia kaavailtiin alun perin pääosin voimistelukäyttöön. Jotta salia voitaisiin käyttää myös korkeamman tason harrastesarjojen käytössä ym. sen koon tulisi olla 31x26 metriä, eli n. 810m 2 . Salin sijoittaminen tutkittiin tontinkäyttökaavion kautta siten, että varmistuttiin samalla piha-alueen riittävyydestä. Jo aiemmin esiin noussut huoli (ks. kohta “Viitesuunnitelma”) piha-alueen riittävyydestä päätettiin tutkia tarkemmin sijoittamalla toivottujen pihavarusteiden tilavaraukset viitesuunnitelmaan. Tutkielmien perusteella voitiin todeta, että piha voidaan toteuttaa riittävällä tavalla, mutta tiedostaen, että sen koko asettaa rajoituksia. Jatkosuunnittelussa tuleekin tarkastella mahdollisuus sijoittaa joitakin toimintoja (esim. hiekkakenttä) tontin ulkopuolelle, viereiseen puistoon. jne. Myös tämä hankesuunnitelmasta: Yhteistilat Koulu ja päiväkoti muodostavat tilakokonaisuuden, joka nivoutuu liikuntasalin ja ruokalan ympärille. Henkilökunnan tilat pyritään toteuttamaan yhteiskäyttöisinä molemmille toiminnoille. Aina kun tämäntapaisia rakennuksia rakennetaan, yhteistilojen pitäisi olla riittävän suuret. Kun ne eivät ole, niin sitten kyllä parutaan jälkeenpäin, että voivoi, olis tarvinnut ajatella suunnitteluvaiheessa. Hankesivuilta löytää tonttikuvan. Minun mielestäni lapsille saisi vaikka kuinka hienot pihajutut, jos otettaisiin Kylmälähteen puisto käyttöön. Eihän se mikään cityn ainut puisto ole! Kaavamuutoksella sen toisenlaiseen käyttöön saisi.
|
|
Marjatta Halkilahti

Jos kustannusarvioksi kerrotaan nyt 19,5 miljoonaa, niin tuskin se sitä enää on, kun rakentamaan ruvetaan.