Olipa ehtoo. Salon Teatterilla oli eilen Ihan pakko -näytelmän ensi-ilta. Siellä olin.

Alunperin näytelmä oli ajateltu esittää Annankadulla 40 -paikkaisen katsomon edessä, mutta syksyn edetessä me teatterissa kävijät kuulimme, että paikka muuttuisi. Eikä tässä nyt mistään pikkupaikasta enää puhuttu. Salon Teatteri kokeilee, miten entinen elokuvateatteri Bio Jännä sopii teatteriesityksille. Paikkoja ainakin riittää, sillä niitä on 420.

Nyt ohjelmistossa oleva näytelmä on omanlaisensa. Teksti herättää miettimään sitä, millaista elämä on, jos ja kun ihminen kärsii erilaisista pakko-oireista. Näytelmän aihe ei ainakaan minun mielessäni mikään helppo ollut. Oli kuusi pakko-oireista odottamassa lääkärin vastaanotolle pääsyä. Siinä sitten alkoivat udella tietoa toinen toisistaan. Edettiin farssilla ja komedialla.

Seitsemän näyttelijää: Jerry Alajoki, Marika Hämäläinen, Lotta Kannisto, Susanna Karhu, Hannele Kivikoski, Timo Mäenpää ja Mikko Polojärvi ovat kaikki ihan ok ja luonikkaita rooleissaan. Paremmuusjärjestykseen en heitä oikein osannut laittaa. Tai no, väliajan jälkeisessä osassa annan kyl plussapisteitä taxi -kuskia näyttelevälle, laskut taitavalle Timo Mäenpäälle. Miehellä oli todella vauhdikasta roolitusta. Eivät muutkaan mitään nynneröitä olleet. Kun oltiin tultu jollain lailla tutuiksi, niin uskallettiin siinä sit sanoa ja kertoa vaikka mitä.

Jos lavastus oli suunniteltu Annankadulle, niin ihan hyvin se sopi isoonkin tilaan. Eikös se koht ole pikkujouluilujen aika? Ennen juhlimista tästä näytelmästä saa hyvän startin.