Tekivät sen taas! TeatteriProvinssilaiset! Mukavan teatteriehtoon!

Kippiä kinttukin unohtu hetkeks, kun seurasi Heli Laaksosen "Lukkosulaa ja Lumpeenkukkia". Esitys oli Halikossa tuttuun kesäiseen tapaan, Rikalanmäen lämpöisellä, mutta aina niin tunnelmallisella navetanvintillä. Ja vintti oli täys. Tiätty. Olihan ensi-ilta.

Ei päät ei hänttä! “Ei sillai saa sanoa“, sanoi tyttäreni. Mut mää ny vaan sanon:

Oli suloinen sekamelska vanhanajan sekatavarakauppaa ja oli paikan vetäjäveljekset Simo ja Petter. Kauko Kuparinen ja Jussi Salminen päästelivät vallan hienosti Helin lyhkästä tekstiä ja kun hetkittäin mietin, että kumpikohan oli parempi suorituksessaan niin enpä osannut erotella. Hyviä kumpikin. Se on siin ja siin, että oliko se sittenkin se Jussi. Jussi Salminen oli minulle uusi, ennen näkemätön näyttelijä, samoin Rosita Romström Mariana. Ihan hienosti tämä Rositakin roolinsa hallitsi.

Heli Laaksosen tekstejä kun lukee ja kuulee niin aina tulee hyvälle tuulelle, kertoo ja kuvailee hän sit asioita, asioista, tilanteita, tilanteista, tapahtumia, tapahtumista mitä, miten päin tahansa. Esimerkiksi tämä on just nappiin, tämä Sepen laukaisemana: “ Priima ei ainaka ol kukka. Yks o ahne. Toine on hualimatone. Kolmas ei ossap pittä salasuuksi. Neljäs o laisk. Viires o villahousu“. Sepe = Ruokosen Marja. Hän oli jälleen kerran loistava.

En minä mistään ohjaamisista ymmärrä, mutta kyllä Joonas Suominen kehut saa. Oli eläväistä menoa ja meininkiä koko ajan. Lööpeissä löytyy ja lukkosula tekee kauppansa. Men kattoma!