Jos

Perjantai 26.1.2018 klo 19.13


Jos tämä uutinen jo netissäkin esillä on, niin antaa mennä tätäkin kautta:

Salon Teatteri haluaisi muuttaa Bio Jännän tiloihin ja laajentaa

Salon Teatterin syksyinen Jekyll & Hyde oli menestys, ja "liiankin suuri" produktio pienessä teatterissa. Kuvassa Peter Nyberg.

Salon Teatteri haluaisi muuttaa Mariankadulta entisen Bio Jännän tiloihin Turuntielle. Ajatuksena on saada teatterille nykyistä suuremmat tilat ja mahdollistaa toiminnan laajentaminen. Bio Jännässä on 430 istumapaikkaa, kun Mariankadulla on 130 paikkaa.

Teatterin suunnitelmissa on vuokrata Bio Jännän tilat, muuttaa ne teatterikäyttöön sopiviksi ja aloittaa toiminta uusissa tiloissa ensi syksynä. Avausproduktiona uusissa tiloissa olisi Macbeth.

Teatteri on hakenut hankkeelleen suurapurahaa valtiolta ja säätiöiltä. Salon kaupungilta toivotaan vajaan 30000 euron avustusta eli kymmentä prosenttia kokonaiskustannuksista.

Salon Teatteri toivoo Bio Jännästä kulttuurikeskusta, joka mahdollistaisi eri taiteenalojen yhdistämisen samoissa tiloissa ja yleisömäärien merkittävän kasvattamisen. Teatteri aikoo palkata myös lisää henkilöstöä.

 

Ei muuta kuin onnistumista suunnitellulle haluamiselle! Olishan se vallan hulppeeta, jos Jännän tiloihin pääsisivät.

Nykyinen pikkuteatteri on persoonallinen, minun silmissäni ihan kiva, mutta näyttelijöillä on varmaan piukat paikat. En edes tiedä, missä he vaatteita, pukuja vaihtavat. Jossain kahvilan takana vissiin, mutta ahdasta taitaa olla.   

..

Minulla oli tulevasta viestiä 23.1.2018 sähköpostissani ja mm. info: " Emme tiedota hankkeesta ulkopuolisille ennen kuin lopulliset päätökset asiasta ovat tulleet."

Oiskohan jotain lopullista tietoa jo sitten tullut, kun Salon Seudun Sanomat asiaa tänään edellä olevasti uutisoi!?  


Kommentit

26.1.2018 22.23  MääTähänkiSanosi

Salon Teatterin profiili sais nostetta näissä tiloissa. Jospa saisivat rahoitukset toimimaan. Olisi autoparkit lähellä. Tämä jos mikä on kasvokohotusta Salolle. Nyt toivon kovasti kaupungilta heille ymmärtämystä. Koska todettu on, että salolaisia esityksiä käydään kauempaakin katsomassa ja ihan busseillakin. Näihin kannattaa satsata ja tarjota esim. liput esitykseen ja yö hotellissa tarjoushinnoin!

26.1.2018 23.18  Marjatta

Hieno asiahan tuo olisi.
Saas nähdä kuinka paljon Salon Seudun Sanomat asiasta huomenna kertoo. Kertooko samat tiedot kuin mitä jäsenet ovat saaneet vai pidetäänkö suut vielä supussa helmikuun alkuun saakka..

28.1.2018 8.59  Leena

Erittäin hyvä ja kannatettava asia. Toivottavasti rahat löytyvät, kulttuuripuolen osaamista paikkakunnalla on runsaasti.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini