hei, meillä järkytetään!

Lauantai 6.10.2018 klo 12.31


Hyvä yhteenveto toimittaja Käiväräiseltä, toimittajan ennuste:

"Jos pitäisi arvata, mitä seuraavaksi tapahtuu, veikkaan seuraavaa: Perniöön kirkonkylään ja Märyyn päätetään rakentaa uudet koulut. Ollikkalaan tehdään uusi erillinen päiväkoti. Näistä on pakko päättää joka tapauksessa pian.

Kaikki muu oppimisympäristöjä koskeva työnnetään hamaan tulevaisuuteen, eli hetkeen, jolloin selvityksen toinen osa valmistuu ja jolloin päättäjät pääsevät arvioimaan luvattuja kokonaisuuksia.
Odotellessa virkamiehillä teetetään lisäselvityksiä esimerkiksi siitä, olisiko Uskelan koulun paalutus sittenkin korjattavissa ja onko Halikon lukion lakkautuksesta mitään todellista hyötyä."

Koko juttu löytyy täältä:

http://www.sss.fi/2018/10/kouluselvitys-yllatti-salossa/

Ja kun päivän kruunaa vielä tämä uutinen

Hermannin koulun käytössä olevasta entisestä ammattikorkeakoulusta on löytynyt kosteusvaurioita Salossa

niin huhhuh! 

Sirate Group Oy:n tutkimuksissa kosteutta on mitattu Ylhäistentien rakennuksen A-osan ensimmäisen kerroksen lattiasta ja ulkoseinistä. Ongelmia on myös väestönsuojatiloissa ja entisen kirjaston tiloissa. A-osan tilat on poistettu suurelta osin koulukäytöstä jo keväällä.

Siraten mukaan vaurioiden syy on perustusten kautta nousevassa kosteudessa. Kosteus on todennäköisesti peräisin vuotavista viemäreistä rakennuksen alapohjassa.

Sirate suosittelee, että kosteusvaurioiden aiheuttaja poistetaan korjaamalla viemärit alapohjan kautta. Sen jälkeen vaurioituneet lattiapäällysteet ja seinämateriaalit tulee poistaa ja kastuneet rakenteet kuivata. Lattiat kannattaisi päällystää uudelleen esimerkiksi keraamisella laatalla.

http://www.sss.fi/2018/10/hermannin-koulun-uusista-tiloista-loytyi-kosteusvaurioita/

--

Täällä yksi kommentoija on sitä mieltä, että meillä pyörii salolainen koulukaruselli. Tuolta se voisi näyttää. Ensi vuoden markkinoihin mennessä esiin voi nousta vielä vaikka mitä.

Koulukaruselli - sanan voi meillä nyt vaikka pilkkoa. Esim. meillä on kouluja, osan niistä tila, tilanne on karu, vähän niinkuin sellissä ollaan. Suorastaan järkyttävää! Katselee tätä nyt miltä kantilta tahansa!

Tekis mieli toivottaa hyvää päivän jatkoa, hyvää viikonloppua kaikille, mutta jospa totean vain: jatkoa päivälles!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini