opiksi ottamista!

Torstai 24.1.2019 klo 17.52


Apulaisoikeusasiamieheltä huomautus Salon johdolle

4

Eduskunnan apulaisoikeusmies on antanut Salon apulaiskaupunginjohtaja Jari Niemelällehuomautuksen lainvastaisista menettelyistä. Huomautuksen sai myös Salon kaupunginhallitus.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin toteaa, että ”Salon kaupunginhallituksen ja virkamiesten osoittama piittaamattomuus huolehtia selvittämisvelvollisuudestaan ja kaupungin asukkaiden oikeusturvan asianmukaisesta toteutumisesta on erittäin poikkeuksellista”.

Huomautusten taustalla on kaksi eri tapausta. Kumpikin sai alkunsa, kun Niemelä oli kaupunginlakimies. Toisessa on kyse siitä, että kaupunki ei ole vastannut asianmukaisesti kantelijan tiedusteluihin ja tietopyyntöihin. Toisessa tapauksessa kesti melkein kolme vuotta ennen kuin apulaiskaupunginjohtaja teki päätöksen vahingonkorvauksen maksamisesta.

Kummastakin tapauksesta kanneltiin apulaisoikeusasiamiehelle. Kaupunki vastasi apulaisoikeusasiamiehen selvityspyyntöihin vasta muistutusten jälkeen. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan tällainen hidastelu vaarantaa perustuslaissa asetettua laillisuusvalvontatehtävää.

– Myönnän virheeni ja olen ottanut opikseni. Pahoittelen, että kaupunginhallituskin sai huomautuksen, vaikka sillä ei ole roolia asiassa, sanoo Niemelä Salon Seudun Sanomille.

Kaupunginjohtaja Lauri Inna kertoi apulaisoikeusmiehen päätöksestä kaupunginhallitukselle viime maanantaina. Sitä ennen hallituksella ei ole ollut tietoa tilanteesta.

https://www.sss.fi/2019/01/apulaisoikeusasiamiehelta-huomautus-salon-johdolle/?fbclid=

Aiheesta lisää Salon Seudun Sanomissa perjantaina.

--

Joka päivä parempi Salo!

Jaa-a!  Mitäs tähän nyt sanoisi?

--

Täydennystä 25.1.2019:

11.1.2019 EOAK/2021/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Esittelijäneuvos Ulla-Maija Lindström

SALON KAUPUNGIN MENETTELY VAHINGONKORVAUSASIAN KÄSITTELYSSÄ

Löytyy täältä: https://www.oikeusasiamies.fi/fi/ratkaisut/-/eoar/2021/2018

Kuntalain mukaan kunnassa on valtuusto, joka vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta. Kunnanhallituksen tulee puolestaan vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Käsitykseni mukaan ratkaistavanani olleiden kanteluiden perusteella Salon kaupungin hallinnossa on ilmennyt huolestuttavia laiminlyöntejä ja puutteita. Olen kuitenkin arvioinut, että riittävä toimenpiteeni on antaa kaupunginhallitukselle ja apulaiskaupunginjohtajalle huomautus todetuista lainvastaisuuksista ja saattaa päätökseni kaupunginvaltuuston tietoon.

4 TOIMENPITEET

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 10 §:n 1 momentin nojalla annan Salon kaupunginhallitukselle ja apulaiskaupunginjohtaja A:lle huomautuksen vastaisen varalle edellä todetuista kantelijan oikeusturvaa vaarantaneista laiminlyönneistä. Tässä tarkoituksessa saatan jäljennökset päätöksestäni kaupunginhallituksen ja apulaiskaupunginjohtaja A:n tietoon. Saatan myös kaupunginjohtaja B:n tietoon käsitykseni hänen esteellisyydestään ja hyvän hallinnon perusteisiin kuuluvasta viranomaisen neuvontavelvollisuudesta. Tässä tarkoituksessa lähetän jäljennöksen päätöksestäni hänen tietoonsa. Saatan päätökseni siinä todetuista kaupunginhallituksen ja apulaiskaupunginjohtajan lainvastaisista menettelyistä sekä kaupunginjohtajan virheellisestä toiminnasta myös Salon kaupungin ylintä päätösvaltaa käyttävän kaupunginvaltuuston tietoon lähettämällä sille jäljennöksen tästä päätöksestäni

Toinen moite on tämän linkin takana: https://www.oikeusasiamies.fi/fi/ratkaisut/-/eoar/128/2018

11.1.2019 EOAK/128/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Esittelijäneuvos Ulla-Maija Lindström

SALON KAUPUNGIN MENETTELY TIEDUSTELUIHIN VASTAAMISESSA

Toimenpiteet ovat samat kuin mitä tuossa ensimmäisessä!


Kommentit

25.1.2019 22.36  Marjatta

Sanonpahan vaan, jotta aika paha juttu.
Yllätys tämä ei ollut.
Aika moni on odottanut, milloin kupla puhkeaa!

26.1.2019 11.29  Molla

No nih, siinä apulaisoikeusasiamiehen lausunnossa se oli, Salon kaupungin virkamiesten piittamattomuus ja välinpitämättömyys. Sitä olen vuosien varrella huomannut, eikä virkamies teoistaan ole koskaan joutunut mihinkään vastuuseen, vaikka olisi kaupungille vahinkoakin aiheuttanut.
Tarkastuslautakuntaakaan ei ole kuultu, vaikka se on valtuuston alainen. Lisäksi se puuttuu asioihin, joihin se toivoo parannusta seuraavien vuosien suunnitteluun ja toimenpiteisiin. Ei se sitä ilkeyttään tee.

26.1.2019 17.56  Mimmi

Nykyistä kaupunginjohtajaa olen fiksuna pitänyt. On hänkin varmaan joutunut nyt monesti ajattelemaan, että olen minä paikkaan joutunut!
Salossa puhutaan avoimuudesta, mutta mielestäni viime vuosina on eräänlainen salailukulttuuri vallinnut!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini