Olisin voinut otsakkeeksi laittaa ”Kirkkonummelaista vanhustenhoitoa”, mutta en laita, sillä samoja tilanteita on koettu ja koetaan muuallakin. Se, mikä minua tässä uutisessa harmittaa, vähän kiukuttaakin, on se, että taas vaan selitellään. Ja kinataankin. ”Emme jätä koskaan ihmisiä pulaan” -lauseita ei toiminnasta vastaavien virkamiesten kannattaisi suustaan päästää, jos ja kun tämäntapaista kuin mitä Kirkkonummella nyt tapahtunut on.
Emme jätä pulaan. Emme koskaan. No nyt on kuitenkin jätetty! Ja kun on jätetty, niin tapahtuneesta pitäisi olla enemmän kuin pahoillaan, mutta saman tien miettiä keinoja, miten toimia, ettei tällaiset toistu. Kirkkonummen kotihoidon tilanteesta todetaan, että siellä painitaan samojen valtakunnallisten ongelmien kanssa kuin muuallakin. Vakituisesta työvoimasta on pulaa. Selitys se tuokin. Hallituskin selittelee, on sitä mieltä, että kun hoitajia vaan saadaan lisää, niin jo paranee vanhustenhoito. Hoitajamitoituksen nosto on hallituksen mielestä sitä jotain. Sitten kuitenkin parutaan, että ei sellaiseen ole rahaa.
Miten olisi, jos tarpeita miettisi maalaisjärjellä?
Ei kaikkien vanhusten hoitoon osallistuvien hoitaja -koulutuksen saaneita tarvitse olla. Ei minun mielestäni. Hoitajan työpariksi sopii ihan hyvin hoitoapulainen. Jonkun sortin henkilöstömitoitusta tarvitaan kotihoitoonkin, mutta siellä voisivat työskennellä kodinhoitajat ja kotiavustajat. Heitähän ei enää ole. Moni kysyy, jotta miksei?
En tiedä, mitä ylimmille vanhustyötä tekeville, siis pomovirkamiehille ja hoitoon pääsystä päättäville SAS -ryhmäläisille pitäisi tehdä, mutta ehkä vähintään kuukauden työtinki vakituisen työntekijän työparina avaisi silmiä ja selkeyttäisi sitä kuvaa, mitä vanhustyö sekä laitoksissa että kotihoidossa tänä päivänä ihan oikeasti on. Olen tämän tyyppistä varmaan joskus aikoja sitten myös hallituksessa istuville tyrkyttänyt. Jospa siinä sivussa, kun vanhusten live -elämää näkee, esim. kotihoidosta hoivakotiin pääsyn kriteeritkin saisivat uutta linjausta ja ehkä se selkeyttäisi myös sitä, millaista koulutuspohjaa työntekijöille missäkin vanhustyön kohteessa tarvitaan ja mikä on se lukumäärä, joka riittää, ts. on sopiva päivän tehtävistä suoriutumiseen. Että hoitoa tarvitseva vanhus voi hyvin. Sehän se pääasia!
KIRKKONUMMELAINEN yrittäjä Minna Granqvist kertoo, että hänen 84-vuotiaan isoäitinsä hoidosta muodostui ”väsytystaistelu”, joka päättyi kuolemaan.
Granqvist yritti kertomansa mukaan varmistaa huonokuntoiselle isoäidilleen riittävää hoitoa kunnallisten hoivapalveluiden, kuntoutuksen, sairaanhoidon ja kunnan palveluasumisen kautta kahden vuoden ajan siinä onnistumatta.
Tänä aikana Granqvist kertoo käyneensä toistuvia keskusteluja lisähoidon tarpeesta lääkärien, hoitajien ja kunnan virkamiesten kanssa tuloksetta. Saman ajanjakson aikana vanhus oli useita kertoja sairaalahoidossa akuuttien sairaskohtausten ja tapaturmien takia. Tilapäisesti hoitoa lisättiin, mutta se nopeasti aina myös karsittiin.
Granqvist jatkoi paperisotaa, ja lopulta kirjeitse saapuneessa päätöksessä todettiin, että asiasta on keskusteltu ”SAS-ryhmän” kokouksessa, ja ettei tilanteessa ”katsottu olevan lain tarkoittamaa erityistä syytä hoivapaikalle tehostetun palveluasumisen yksikössä tai laitoshoidossa”. HS on nähnyt kyseisen päätösasiakirjan.
Samana päivänä kun viimeinen päätös tehtiin, monisairas isoäiti kuoli Suursuon sairaalassa Helsingissä.
Isoäidin kuolinpäivä oli 19. syyskuuta.
GRANQVISTIN mukaan isoäidillä ei ollut edellytyksiä asua kotonaan yksin. Isoäiti muun muassa kaatuili kotonaan, ei pystynyt tekemään itselleen ruokaa, ei aina nousemaan sängystä eikä käymään vessassa. Yhden maaliskuisen kaatumisen yhteydessä isoäidiltä murtui reisiluun kaula.
Välillä Granqvistin mukaan isoäiti joutui odottamaan resurssipulassa taistelevia kotihoitajia tuntien ajan vaipat täynnä sängyssään. Isoäiti oli kotonaan siinä tilassa, että esimerkiksi hänen ravinnonsaantiaan olisi pitänyt tarkkailla aktiivisesti. Tätä kotihoitajat eivät Granqvistin mukaan ehtineet tehdä.
”Kotihoito oli järkyttävää”, Granqvist sanoo.
Granqvist ei kuitenkaan halua syyttää yksittäisiä hoitajia tai virkamiehiä. Vika on hänen mukaansa syvemmällä yhteiskunnassa.
KIRKKONUMMEN ikäihmisten hyvinvointipalveluiden tulosalueen johtaja Gun-Lis Wollsten kertoo HS:lle, että jokaisen vanhuksen kohdalla suoritetaan kokonaisharkintaa, jonka perusteella päätöksiä ympärivuorokautisesta hoivasta tehdään. Myös vanhuksen oma tahto painaa ratkaisuja tehdessä.
”Emme jätä koskaan ihmisiä pulaan”, Wollsten sanoo.
Kun Wollstenille kuvailee Granqvistin kertomaa tarinaa, hän korostaa, että päätöksiin vaikuttaa moni seikka. Kaikki faktat pitää tietää, jotta voi tehdä johtopäätöksiä. Palveluntarpeeseen vaikuttaa asumisolosuhteet, toimintakyky ja terveydentila.
Granqvistin isoäidillä oli lääkärintodistus, jossa todettiin, ettei tämä pystynyt hoitamaan omia asioitaan monisairauden ja 1,5 vuoden aikana heikentyneen toimintakyvyn takia. HS on nähnyt lääkärintodistuksen.
”Vähän ihmeelliseltä kuulostaa”, Wollsten toteaa. Wollstenin mukaan kertomus kuulostaa siltä, että sellaisenaan se täyttäisi ympärivuorokautisen hoivan kriteerit.
Kirkkonummen kotihoidon tilanteesta Wollsten toteaa, että Kirkkonummella painitaan samojen valtakunnallisten ongelmien kanssa kuin muuallakin. Vakituisesta työvoimasta on pulaa, ja tilalle on jouduttu palkkaamaan vuokratyövoimaa.
”Se on sanottava, että usein vakinainen työvoima on tasalaatuisempaa kuin vuokratyövoima.”
KOSKA Granqvist ei pystynyt itse käymään jatkuvasti auttamassa isoäitiään eikä kunnallista hoitopaikkaa myönnetty, oli päädyttävä muihin ratkaisuihin. Pitkään jatkunut epätietoisuus kuormitti Granqvistin perhettä ”jumalattomasti”.
Granqvist ja isoäiti päättivät myydä isoäidin kodin, ja hankkia näillä rahoilla yksityisen hoitopaikan Helsingin Pakilan Folkhälsanista. Isoäiti ehti olla hoitokodissa yhden kuukauden ja kaksi viikkoa, ennen kuin joutui sairaalaan ja kuoli.
”Se oli ihana paikka, vaikka hän ei siellä kauan ehtinytkään olla.”
Asunnon myyntiprosessi ei kuitenkaan ehtinyt loppuun asti, kun isoäiti oli jo kuollut.
GRANQVIST kertoo puhuvansa asiasta avoimesti sen vuoksi, että vanhustenhoidon tilanteeseen suhtauduttaisiin vakavammin.
”Pelottaa, surettaa ja suututtaa. Mitä Suomessa oikeasti tapahtuu?” Granqvist sanoo.
Granqvistin mukaan ihmiset ja päättäjät eivät ymmmärrä sitä tilannetta, joka suomalaisessa kotihoidossa ja vanhustenhoidossa vallitsee. Resursseja ei ole riittävästi, eikä hoidon taso yllä aina inhimilliselle tasolle.
”Kaikki me olemme joissain vaiheessa siinä tilanteessa, että olemme vanhoja. En ymmärrä, miksei ihmisiä kiinnosta.”
Granqvist sanoo, että hänen isoäitinsä oli monella tapaa onnellisessa tilanteessa. Isoäidillä oli koti, joka pystyttiin laittamaan myyntiin ja läheisiä, jotka auttoivat byrokratian ja arjen pyörittämisessä.
Monilla muilla Suomen vanhuksilla tilanne ei ole yhtä onnekas.
Hallitus laittaa vanhusten hoitajamitoituksen voimaan asteittain: Ensi vuoden budjetissa rahaa varattuna vain viisi miljoonaa euroa
Kommentit
18.10.2019 17.48
MammaKylält
Edellä oleva saa lukijan tosi vihaiseksi, koska olen itsekin sukupolvea, joka on syntynyt -40 luvulla ja tulossa vanhaksi vuosien myötä. Miten meidät onkin petetty, kun ikääntyessämme hoivapaikan ja -hoidon saamisen järjestelyyn kaupungit ja kunnat ovat näin nihkeitä. -60, -70, -80 ja -90 luvuilla vielä toimittiin kaikessa vanhusten olojen parantamiseksi, terveydestä huolehdittiin yms. nyt asioista vastaavat näkevät ikääntyneet vanhukset pelkkänä harmina, haittana ja kulueränä. Mutta heillä ei 80-v tultuaan taida olla mitään, koska vanha sananlasku toteaa:"niin makaa kuin petaa". Miettikää, kun työttömät eivät verotuloja kerrytä ja tavallisia työpaikkoja oikealla palkalla ei enää ole.
Edellä oleva saa lukijan tosi vihaiseksi, koska olen itsekin sukupolvea, joka on syntynyt -40 luvulla ja tulossa vanhaksi vuosien myötä. Miten meidät onkin petetty, kun ikääntyessämme hoivapaikan ja -hoidon saamisen järjestelyyn kaupungit ja kunnat ovat näin nihkeitä. -60, -70, -80 ja -90 luvuilla vielä toimittiin kaikessa vanhusten olojen parantamiseksi, terveydestä huolehdittiin yms. nyt asioista vastaavat näkevät ikääntyneet vanhukset pelkkänä harmina, haittana ja kulueränä. Mutta heillä ei 80-v tultuaan taida olla mitään, koska vanha sananlasku toteaa:"niin makaa kuin petaa". Miettikää, kun työttömät eivät verotuloja kerrytä ja tavallisia työpaikkoja oikealla palkalla ei enää ole.