Pimeästä metsästä Veturitalliin

Viime viikon torstaina kävin Salon lukiolla katsomassa koulun opiskelijoiden musiikkiteatteriprojektin. Musikaali oli. Oikein semmonen Broadway -juttu. New Yorkissa sitä esitetty on.

Nimen, Pimeä metsä, perusteella odotin, että kyllä siellä varmaan jonkunsortin seikkailua olisi, että oppilaat laulaisivat ja tanssisivat ja että musiikkipuoli olisi elävää, muttamutta: se mitä se sit loppujen lopuksi oli, oli pienoinen yllätys.

Klassinen musiikki ja lauluosuuksien siihen taivuttaminen ei varmaan mikään helppo juttu ole ollut, mutta kyllä nuoret siitä, sekä soittajat että lauluosuuksissa näyttelevät aika sujuvasti suoriutuivat. Töitä olivat tehneet. Paljon. Lavastukseen oli satsattu. Tanssiosuudet sujuivat hyvin. Puvustuskin oli hyvä, mutta en minä muutoin tästä ihmeemmin tykännyt. Juonesta en tiennyt mitään etukäteen, joten satuklassikkojen, mitä noita nyt meikäläinenkin muistaa: Punahilkka, Tuhkimo ja Tähkäpää, niiden sekoittaminen toinen toisiinsa siten kuin tässä esityksessä sekoteltiin, se oli se, joka ei ollut mun juttu. Erikoinen oli.

Jos jonkun näyttelijän esille nostaisin, niin ilkeää äitipuolta näyttelevä osasi olla just sitä, mitä hänen pitikin olla.

Perjantaina oli edessä toinen erikoisuus: Veturitallin uusimman näyttelyn avajaiset: Taiteilija Tommi Toija ja hänen hahmonsa. Erikoista sielläkin. Toijan ilmekkäitä hahmoja on "tupa täys". Ne olivat mun silmissäni sellaisia jotenkin rampoja, omalla tavallaan humoristisia, osasta ajattelin, että huhhuh ovat kuin pahan teosta karanneita. Toijan akvarelleista tykkäsin.

Lukiolaisten esitystä et enää näe, mutta Veturitalliin voit mennä 5.4.2020 saakka. Suosittelen.