onk ämpärei?

Perjantai 22.10.2021 klo 17.18


Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL pyrkii tällä hetkellä tavoittamaan 18-34 vuotiaita rokottamattomia. Valtaosa suomalaisista on koronarokotteen ottanut, mutta rokotevastaisuuttakin on. Isosta joukosta ei ilmeisesti ole kyse, mutta sosiaalisessa mediassa se on saatu näyttämään suurelta.

Vaan mitäpä on Kainuussa rokotevastaisuudelle keksitty? Siellä on päätetty houkutella. On päätetty jakaa ämpäreitä. Että sellaisen saat, jos suunnistat rokotettavaksi sikäläisen Prisman pihalle, pihan rokotuspisteeseen.

Ideasta eivät kaikki ole tykänneet. Moitteita moisesta touhusta on saanut mm. sikäläinen terveydenhuolto, vaikka ämpärien jako ei sen idea olekaan ollut. Asiallahan on ollut yksittäinen yrittäjä. Ehkä yrittäjä on ajatellut, että kun ämpärit ovat hyvin toimineet houkuttimina kauppojen avajaisissa tai vaalien aikaan, niin jospa ne houkuttelisivat myös koronapiikille.

En tiedä, ovatko esim. nuoret nyt niin kovin yksittäisen ämpärin perään ja sellaisen saadakseen lähtisivät piikille, mutta hyvä, kun joku edes yrittää. Minä ainakin annan ruusun kainuulaiselle yrittäjälle.

--

Ämpäreitä koronarokotteen ottaville? Löytyy täältä:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/marjattahalkilahtiblogituusisuomifi/ampareita-koronarokotteen-ottaville/#comment-3518946


Kommentit

26.10.2021 19.41  YksKylältVaa

Eihä pelkkä tyhjä ämpäri kiinnost kettä. Se täytty oll täytte tungettu jotta tavara, vaikk iha vähäpätöistäki, mutt tavaraa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini