mites on tämän kanssa?

Perjantai 29.4.2022 klo 13.40


Aina silloin tällöin joku kysyy minulta, tiedänkö kuka, mikä taho on päättänyt Ikäkeskus Reimarin toiminnan. Olen vastannut, jotta en tiedä.

Olisikohan asia ollut esillä jossain? Viime aikoina minulla on ollut monennäköistä koto -ym. puuhasteltavaa/tekemistä, joten esim. kaupungin päätöksenteon esityslistat/pöytäkirjat ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Mutta näin tämä tiedotetasolla on edennyt: Tammikuinen kaupunkitiedote 2022 kertoi, että ”Ikäkeskus Reimari on edelleen suljettuna” ja maaliskuun lopussa ilmestynyt tiedote kertoo, että ”Ikäkeskus Reimarin toiminta on päättynyt”. Kenen päätös, sitä ei kerrota!

Nämä salolaiset nk. Ikäkeskukset, toinen Halikossa (Majakka), toinen Perniössä (Reimari) olivat edellisen vanhuspalveluiden ylimmän tirehtöörin vähän semmoisia must- juttuja. Ne piti saada, jotkut luottamushenkilöistä uskottelivat jopa sellaistakin, että ne on perustettava siksi, kun laki sellaiset määrää.

Ei niitä mikään laki, ei edes vanhuspalvelulaki ole määrännyt, mutta niin nuo kaksi paikkaa cityyn vaan ilmestyivät. Se, millaisin kulkuneuvoin noihin autoton ikäihminen esim. Kuusjoenperältä tai Suomusjärveltä kulki, sitä ei koskaan kerrottu, eikä se päättäjiäkään vaivannut. Osalle taisi riittää se, että jotain nimeltä hienoa = ikäkeskus olisi tarjolla. Se, toimiiko ja tavoittaako toiminta helposti ja tasapuolisesti kaikki kaupungin kotona asuvat ikäihmiset, sellaista ei Salo -cityssä ole ollut tapana ikäihmisten kohdalla sen kummemmin pohdiskella!

Ikäkeskus, jos se olisi Salon kokoisessa kaupungissa nimensä mukainen keskus ja infopaikka ikääntyville, niin sen kuuluisi olla sellaisessa paikassa, että siihen helposti pääsee. Omaa autoa ei enää monellakaan ole, joten jos bussia käyttäisi, niin linja-autoaseman tienoo olisi ”se just” -paikka. Hyvinvointipiste Linjuri on sijainniltaan ok. Harmi vaan, että se on viime vuoden lopusta lähtien ollut suljettuna! 

--

Perniön ikäkeskus -toiminnan lakkauttaja kyl olis kiva tietää. Minun mielestäni taho, joka on toiminnan perustanut, se myös lakkauttaa. Siis haloo, haloo!! Vai onko tämä ollut vain yksittäisen virkamiehen päätös??


 



Kommentit

29.4.2022 14.15  TämmöttisTänäpä

Sillo vuosia sitte, kuntaliitoste alkuvuosin, oli kansalaispalaveri kouluss. Siäll Reimari ja Najakkaa kehuivat ja kehoittiva käymä siäll. Mää tiätyst heti arvostelemass, mites Suomusjärve, Kisko, Kuusjoe ja Muurlastaki m.m sinne tulla, ku ei kaikill ol auto eikä ehkä ajolupaaka? Suomusjärvelt ainaki 5 virkkiä naist käyvä Majakass !!! No he ovakki niit, jokka muutenki joka paikass käyvä eli ova aktiivissi, mutt entä he, keitä ei kukka kuska ei fölisäss pyyr. Kunnill oli aikonas 2x viikoss kouluill jumppatunnit Sakun ohjaamina ja kunnalt kyyditys nimellist taksa vasta, ett kaukemppaki pääsivä. Siin oli tärkkiä myäs sosiaaline puali tavat toissi. Syksyll ja keväll oli viäl omakustannushintane kylpyläreissu lähialueill. LINJURI sopisis tämmöseks virkistymispaikaks eläkeläisill, vaikk Majakka olisiski. Paikkul pääsis ympärs kaupunkki tulema, kaukemppa ja lähemppä

29.4.2022 17.27  Kauan elänyt

Olen aikoinani silloin, kun tämä Perniön Reimari aloitti, ollut tutustumassa paikkaan. Ainakaan silloin siellä ei näkynyt ainuttakaan vanhusta, saatikka muitakaan ihmisiä. Ei ihme, jos toiminta on lopetettu.
Olen myös käynyt Majakassa. Minusta se oli paikka, jossa eri yhdistykset kokoontuivat. Eli se oli ja on ehkä vieläkin, kaupungin järjestämä kokoontumispaikka järjestöille. Eli järjestöt järjestävät toimintaa siellä, kaupunki ei.
Mutta minusta näiden Ikäkeskusten toimintamalli on kaukana siitä, mitä laki tarkoittaa. Eli ei hajuakaan vanhusten neuvontapisteestä!

29.4.2022 23.14  vanhusten puolesta

Muistatte varmaan myös Paukkulakodin viereen rakennetun puiston. Sitä mainostettiin jonkinlaisena ikäihmisten kuntoutus paikkana. Sinne sai mennä erilaisia laitteita käyttämään. Onko vielä olemassa? Jos on, niin kuinka ahkerassa käytössä mahtaa olla?

3.5.2022 19.51  Tämmösenki Muisti

Voisik orotta uurelt kaupunkijohtajalt jotta asjan etten tekemist. Sääli, ku iso tila mont vuatt jo tyhjyyttäs humissu.

3.5.2022 19.52  Tämmösenki Muisti

Voisik orotta uurelt kaupunkijohtajalt jotta asjan etten tekemist. Sääli, ku iso tila mont vuatt jo tyhjyyttäs humissu. Tarkotan siis Linjuriss entissi Anttilan tiloi.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini