ajoissaTiistai 9.8.2022 klo 16.24 Salon Seudun Sanomissa on uutisjuttu Vakuutusyhtiö LähiTapiola Etelän toimitusjohtaja Ari Lagerströmista. Nuori mies on jäämässä eläkkeelle. Sanon nuori, sillä kyllä 59 vuotias vielä nuori on. On ainakin minun silmissäni. Johtajasopimus mahdollistaa sen, että mies voi siirtyä eläkkeelle, kun hän täyttää 60 v. Perusteet näyttävät selkeiltä ja selviltä: Mies haluaa aikaa perheen kanssa olemiseen, haluaa harrastaa ja rakentaa työn ulkopuolista elämää. Töissä ollessa työ on vienyt mukanaan, perhe on joutunut joustamaan ja ystävien tapaaminen on jäänyt vähälle. Työ vie ja muut vikisevät. Tuo saattaa olla tuttua monelle muullekin. Kuinka moni osaa heivata ajoissa? |
|
Marjatta Halkilahti

Onnittelut hyvästä päätöksestä.