vajoava Mahtinainen

Maanantai 20.10.2025 klo 10.54


Tämän päivän Salkkari kertoo, että Mahtinaisentie vajoaa saveen. Sitähän se tekee. "Se on helvetin huono." toteaa kuljetusyrittäjä Seppo Saarinen. 

Mahtaa tulla tulevasta junaradastakin vallan hieno, kun lukee Väyläviraston projektipäällikkö Juha Sillanpään yhdeksän vuotta sitten antamaa arviota: " Ohikulkutiessä on hyvät edellytykset onnistua."

Jo vuonna 2017 kysyin silloiselta kaupunginjohtaja Lauri Innalta tien kunnosta. Vastaus löytyy tästä blogista: murheenkryyni  https://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2021/08/23/38969 

Kaupunginjohtajan vastaus:

Kt 52 on maantie, jonka ylläpidosta vastaa Liikennevirasto yhdessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Salon kaupunki on ollut mukana osittain rahoittamassa kt 52 uuden linjauksen rakentamista, mutta ei osallistu tien ylläpitoon. Kaupungin osuus investoinnista yhteensä n. 2,3 milj. Urakan vastaanottojärjestelyihin liittyen on sovittu joidenkin painumien korjaamisesta ja nämä korjattaneen keväällä 2018. Urakassa on muutoin sovittu takuusta ja muista vastuista alan tavanomaisten käytäntöjen mukaisesti. Kaupunki on maksanut oman osuutensa tien rakentamiskustannuksista eikä muista kustannusvelvollisuuksista ole sovittu. Tien pohja on pehmeä eikä sitä saada täysin tasaiseksi. Urakoitsijan mahdollisuuksista korjaustoimiin vakuuksien ja takuiden puitteissa saadaan jatkossa lisätietoja.”

Että näin.

Ja tälle alueelle Länsiratakin halutaan https://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2024/02/04/45648

Luulis, että suunnittelijoilla ja päättäjillä olisi edes jonkunnäköinen rahan = kustannusten taju, mutku EI.


Mutta kyllä meillä yritetään osata. Tässä yhdet seliselit:https://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2024/03/24/45993

--

Mahtinaisentiestä tässäkin:

https://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2021/06/12/38416


Kommentit

20.10.2025 21.03  Yks Mammast vaa

Koko Mahtinaisentie oli alunperinkin kaikkinensa ilman vajoamistakin, jota ny tapahtuu vuosittain, ihan änkyrä. Ei voitu tehdä laajaa kiertoliittymää, josta pitkäkin rekka ajaa kätevästi, vaan tilalle tehtiin kummalliset kiemurat Kiskontien päihin, jotka ovat n. neljännekset kiertoliittymästä, että päästään Mahtinaisentien yli. Risteysalueilla painumat ja vinksallaan olevat kallistumat keräävät sadevesist isoi lammikoi, jotka taas pakkasella jäätyvät liukkaiks. Onneks isoilt vahingoilt on säästytty. Lohjan pualell olen kuullu ett vähä vitsii vääntävät.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini