ei perusteita, blogi kolmonen

Perjantai 13.11.2020 klo 12.20


Salon kärkipoliitikot vaativat avoimempaa valmistelua

Jaahas, joku uusi uutisjuttuko? No ei ole. Vanhan kertausta vain

Ei saisis, ei saisis (siis kopioida suoraan, mitä lehdessä ollut on), mutta olenpa nyt taas kerran omapäinen. Aika useinkin, toteaisi joku.

Tällainen lause löytyy em. linkin takaisesta uutisesta:

Yksi on kaupungin oman vanhusten hoivakodin valmistelu. Valtuusto päätti asiasta joulukuussa 2017 talousarviokokouksessa. Kun asia esiteltiin sosiaali- ja terveyslautakunnalle, päätös oli, että omaa yksikköä ei hankita.

Minä halusin tänään, tässä ja nyt nostaa esille vain sen, että jos kesällä 2020 työnsä aloittanut Jussi Mattila saa kylmää kyytiä = on liian suurissa saappaissa (osaamattomaksi tulkitaan), niin pakko on ihmetellä, jotta kuka soten saappaissa ja asioita ennen häntä, vuosina 2017-2018 esitteli? 

Annettiinko pauhuja valtuuston tahdon vastaisesta toiminnasta? Ei annettu! 

Olisko kuulunut antaa? No olis tietty, jos nyt Jussi Mattilaa moititaan. Eihän esim. vanhainkotien lopettaminen ole hänen ideansa alunperin ollut. Ei ollut hommissa 18.12.2019!

https://salo.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20194215-15

eikä 3.1.2020, jolloin tätä uutisointiin:

Saloon tarvitsee lähivuosina satoja hoivakotipaikkoja – Kukonkallio ja Hintta valmistaudutaan sulkemaan

Tammikuussa 2020 nostin esille. että kehittämisohjelma kuuluu valtuustolle, mutta ei hallitus siihen reagoinut. Kyllä se silmät ummessa 20.1.2020 hyväksyi sote- lautakunnan joulukuisen päätöksen, hyväksyi oikein täytäntöön pantavaksi. Edellinen blogi kertoo, mitä sitten seuraavaksi mutkien kautta tapahtui.

--

Olen minäkin Mattilaa motkottanut mm. tässä, mutta en siks, että esittäisin perusteita hänen virkasuhteensa purkamiseen.

Virkamies esittää ja ehdottelee, päättäjät päättävät, hyväksyvät tai hylkäävät.

Minä en Mattilan ajatuksesta (yks hänen vaihtoehdoistaan), että IoT Campukseen x) voisi vanhuspaikkoja rakentaa, en minä siitä tykkää, mutta saahan hän esitellä. Niin kuuluukin, mutta ei hän siitä päätä!

x)

8.10.2020 kirjoitin tänne kotisivuilleni mm. näin:

Olin kaupunginvaltuutettu, kun campus -tiloista päätettiin (silloin puhuttiin osaamiskeskittymästä ja siihen liittyvästä kiinteistötoiminnasta), mutta sellaista en muista, vaikka kuinka muistiani pinnistäisin, että sinne vanhustenhoitolaitos joku päivä, joku vuosi sijoitettaisiin.

Tässä campusta:

https://www.saloiotcampus.fi/fi?gclid=EAIaIQobChMIq42Po-uk7AIVCbwYCh09HgHuEAAYASAAEgIYxvD_BwE

Pysykööt Campus ihan semmosena millaiseksi sitä alunperin päättäjille esiteltiin ja markkinoitiin.

Ja kyllä hallituksessakin Mattilaa nyt savustavat saisivat pikkusen miettiä tekemisiään! Avointa valmistelua on peräänkuulutettu ja sitten kun sitä ilmaantuu, niin sit se ei passaakaan!

Voi pyhä jysäys sentäs!

Vesi on märkää ja aina on vaara, että se roiskuu.

Näyttää roiskuvan muillakin kuin Jaanalla!

--

Tässä menneitä, joista ei Mattilaa voi moittia!

https://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2020/01/05/32823

https://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2020/01/13/32898

https://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2020/01/18/32962

 

 


Kommentit

13.11.2020 13.14  vanhusten puolesta

digilehteä lukeva voisi katsoa vanhaa uutista 8.3.2014. sivu 8. Salon seudun sanomat.

13.11.2020 14.54  Marjatta

Juu. Siinä Saija Karnisto hallituksen varapuheenjohtajan paikalta antoi moitteita Antti Rantakokolle. Mm., että kaupunginjohtajan toiminta on ollut poukkoilevaa. Ym.

Kannattaa lukea koko juttu, jos digilehteä tilaava on.

13.11.2020 18.10  TämmöstTälläsi

Kyll ny tuulee nii ett "vesi" roisku kaikkiall kaupunkiss ja vähä sinn sun tänn. Olen ihaillu Someroo, miten ne saa itteänsä näkyvii ja esill lehdiss ja tv:ees, mutt myänteisess miäless. On suositut kesätanssilavat, on Unto Mononen, on Badding'in musiikki, on muotiputiikki Helmi ja ties vielä mitä. Salon esilletulo on ollu välill kommiaki, mutt ne ova suurenteleva haihattelu, se joku 'kapselipikakuljetin', tunnin juna samaa, ja ny nämä kaupunkin valtuutetut uuden sote-johtajan kimpuss. Vanhuste hoivapaikoi rakenneta ja niit o ennestäski tehtyn mutt mimmottis niist hoivapaika sais kaupunki kautt. Kuka ite pysty maksama, valinnan varaa on. Ny positiivine meininki pääll Salossaki!!!!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini